Niklas Ajo seitsemäs aika-ajossa – kakkosrivi jäi vain tuhannesosan päähän Argentiinan GP:ssä

Husqvarnan tehdastiimissä kilpaileva Ajo, 19, veti vahvan ja vakuuttavan aika-ajon alusta loppuun. Kovin kierrosaika 1.49,876 syntyi toiseksi viimeisellä, eli 14 kierroksella.

– Paransin tänään paljon erityisesti ajamiseni osalta. Minulla on siinä ajoittain pieniä vaikeuksia, koska olen muuttanut hieman ajotyyliäni viime kaudesta. Teemme edelleen kovasti töitä sen kanssa, kertoi Ajo.

Ajo tietää ja tuntee, että suunta on ehdottomasti oikea. Sen myös aika-ajo näytti toteen.

– Uskon, että otimme tänään ison stepin varsinkin jarrutuksissa ja pyörän säädöissä, mikä auttoi minua paljon. Olin myös onnekas aika-ajossa löytäessäni hyvän ryhmän, jossa pääsin ajamaan paljon kovia kierroksia välttyen samalla muiden kuljettajien välillä oudoiltakin liikkeiltä. Toivotaan nyt, että yllän tähän samaan ryhmään myös kilpailussa.

Miller paalupaikalle

Paalupaikan nappasi nimiinsä kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua voittanut Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin australialaiskuljettaja Jack Miller. Paalupaikka oli hänelle toinen peräkkäinen.

MotoGP-sarjassa debyyttinsä tekevän radan tapahtumia harjoituksista lähtien hallinnut Miller pysäytti kellot aika-ajossa lukemiin 1.49,200, joista Ajo jäi 0,676 sekuntia. Kuudes sija karkasi Ajolta siis niukasti ja tässä tapauksessa Valentino Rossin nimeä kantavan KTM-tiimin italialaiskuski Francesco Bagnaian hahmossa.

Millerin rinnalle eturiviin sunnuntaina Suomen aikaa klo 17 käynnistyvässä kisassa rullaavat espanjalainen Honda-kuljettaja Efren Vazquez ja Ajon englantilainen tiimikaveri Danny Kent.

Miller kukisti Vazquezin 52 tuhannesosalla. Kent karautti kolmanneksi 0,417 sekuntia kärjen takana.

– Hyvä päivä jälleen. Olemme tyytyväisiä pyöräämme. Olemme tehneet hyvää työtä ja meillä on erittäin hyvät säädöt kilpailuun. Olen erittäin luottavainen pyörän osalta ja uskon, että renkaat kestävät kisapituuden, Miller totesi tyynesti.

Millerin tiimikaveri Karel Hanikan lauantai oli synkkä. Tshekki kaatui aamun vapaassa harjoituksessa ja toistamiseen aika-ajon lopulla. Hanika joutui tyytymään aika-ajossa 16. sijaan 1,287 sekuntia Millerista.

Aki Ajon johtaman Ajo Motorsportin viiden kuljettajan kokonaisuudesta malesialainen Hafiq Azmi ajoi KTM:llä 30:nneksi. SIC-Ajo-tiimin kuljettajalle kertyi eroa kärkeen 2,933 sekuntia.

Suomalaistallilla on saumat saada näyttävä edustus sunnuntaina podiumille. Sinne tähtää tietenkin myös Kent.

– Olen innoissani kauden ensimmäisestä eturivin paikastani. Kaksi ensimmäistä kisaa eivät meneet niin hyvin kuin odotin, mutta olemme nyt ottaneet sen askeleen eteenpäin, jota tarvitsimme. Sunnuntaina tärkeintä on ottaa hyvä startti ja saada kelpo vauhti päälle heti ensimmäisillä kierroksilla kadottamatta otetta kärkiryhmään, tähdentää Kent.

Danny Kent kilpailee Red Bull Husqvarna Ajon ja Niklas Ajo puolestaan Avant Tecno Husqvarna Ajon väreissä.

Termas de Rio Hondo, Argentiina.
Moto3-luokan 3/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.49,200    
  2. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 0,052
  3. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,417
  4. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,585
  5. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 0,656
  6. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 0,675
  7. Niklas Aajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,676
  8. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,718
  9. Livio Loi Belgia, Marc VDS Racing Team, Kalex KTM + 0,769
10. Alessandro Tonucci Italia, CIP, Mahindra + 0,961
11. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,985
12. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,029
13. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 1,037
14. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,124
15. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 1,170
16. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,287
30. Hafiq Azmi Malesia, SIC-AJO, KTM + 2,933

* MotoGP-sarjan 3/18 MM-osakilpailun aikataulu Argentiinan Termas de Rio Hondo-radalla:
14.40-15.00, Moto3-luokan warm up
15.10-15.30, Moto2-luokan warm up
15.40-16.00, MotoGP-luokan warm up
17.00, Moto3-luokan 3/18 MM-osakilpailu
18.20, Moto2-luokan 3/18 MM-osakilpailu
20.00, MotoGP-luokan 3/18 MM-osakilpailu
 

Uusin numero