Niki Tuuli: ”sekuntia kovempaa kuin Jerezissä on ikinä ajettu MV Agustalla”

-Kakkossija oli lopussa aika lähellä, mutta en lähtenyt enää riskeeraamaan kun siinä viimeisillä kierroksilla jo lähti keula pari kertaa alta, kommentoi kisassa hienosti kolmanneksi ajanut Niki Tuuli Supersportin MM-osakilpailua tuoreeltaan Jerezissä.

Suomalaiskuljettaja Niki Tuuli otti MV Agustallaan jo toisen peräkkäisen podium-sijoituksensa, kun viikko sitten ajettu kolmossija sai jatkoa niinikään kolmossijalla Jerezissä ajetussa Supersportin MM-osakilpailussa. Tuuli oli kisan jälkeen tyytyväinen omaan tekemiseensä ja siihen, että pyörän säädöt saatiin viikonlopun aikana koko ajan parempaan suuntaan.

Perjantaina ajetuissa ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa Tuuli sijoittui kolmanneksi jääden puoli sekuntia kärjestä. Iltapäivällä toisissa vapaissa sijoitus putosi pykälällä, mutta ero kärkeen pieneni 0,3 sekuntiin. Perjantain jälkeen suomalaisen edellä tulosluettelossa olivat kivikovat Dominique Aegerter (Yamaha), Philipp Oettl (Kawasaki) ja Steven Odendaal (Yamaha).

Lauantain Superpole -aika-ajossa Tuuli puristi MV Agustasta kaiken irti, mutta ero kärkeen oli jälleen puoli sekuntia ja sijoitus kuudes.

-Kyyti on hyvällä mallilla ja kierrosajat tosi hyviä. Ajoin sekunnin kovempaa kuin Agustalla on tällä radalla ikinä ajettu. Ainoa ongelma on se, että radalla on viisi kuskia jotka ovat vieläkin nopeampia, sanaili aika-ajosuoritukseensa tyytyväinen Tuuli lauantaina. Paalulle ajoi Oettl ja seuraaviin lähtöruutuihin Aegerter, Caricasulo, Gonzales ja Krummenacher. Suomalainen kaipasi hieman enemmän luottoa Agustan keulaan, jotta aika-ajossa voisi puristaa eroa kärkeen pienemmäksi. Kisaan Tuuli uhkui lähtevänsä parantamaan sijoitusta.

Lauantain kisa jäi kuitenkin ajamatta, sillä SSP300-luokan kisassa tapahtuneen fataalin onnettomuuden jälkeen päivän loput lähdöt päätettiin jättää ajamatta.

-Erittäin surullinen päivä. Se on toinen puoli tätä lajia, on mahdollisuus että jotain käy, voi sattua ihan milloin vaan ja ihan kelle vaan, mutta kaikki sen tietää jotka on lajissa mukana. 

Kuljettajat kutsuttiin tapahtuneen jälkeen palaveriin, jossa yhdessä päätettiin, että lauantain kisa jätetään ajamatta mutta sunnuntaina MM-pisteistä ajetaan.

Sunnuntai-aamun warm-upissa seitsemänneksi päätynyt Tuuli sanoi aamun tuntuneen vaikealta ajamisen suhteen, ja vielä lämmittelyn jälkeenkin pyörään tehtiin säätömuutoksia kisaa varten. MM-sarjaa johtava Dominique Aegerter oli kisassa vahvin ja vei 25 MM-pistettä. Kakkoseksi sijoittui Philipp Oettl ja Niki Tuuli oli hienosti kolmas.

-Kakkossija tuli lopussa aika lähelle, mutta en lähtenyt enää riskeeraamaan kun siinä viimeisillä kierroksilla jo lähti keula pari kertaa alta.

Tuuli oli erittäin tyytyväinen podium-sijoitukseen, joita kuljettajan omien sanojen mukaan ”ei ole tänä vuonna liian usein tullut”. Viikonlopun kova työ palkittiin ja kisassa pyörän säädöt tuntuivat paremmilta kuin kertaakaan aikaisemmin viikonlopulla. 

-Hyvä fiilis! Kaksi podiumia alla ja ensi viikonlopulla kisataan Portimaossa. Toivottavasti päästään siellä heti perjantaina hyvään vauhtiin, niin voidaan viikonlopulla taistella ihan kärkisijoituksista!

MM-pistetilanne:

1.Dominique Aegerter, Yamaha, 327

2.Steven Odendaal, Yamaha, 265

3.Philipp Oettl, Kawasaki, 217

4.Manuel Gonzales, 216

11. Niki Tuuli, 101

Linkki uutiseen viime viikonlopun kisasta, jossa Tuuli taisteli voitosta ruutulipulle asti:

Uusin numero