Suomen Moottoripyörämuseo ehdolla kaikkien aikojen suosikkimuseoksi
QJMOTOR Factory Racing -tallissa ajava ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli jatkoi pistejahtiaan Supersport–luokan MM-sarjassa Hollannissa Assenin legendaarisella radalla.
Perjantain harjoitukset ja aika-ajot sujuivat Tuulen osalta ongelmitta, ja tuloksena oli kahdeskymmenesneljäs lähtöruutu kaksi sekuntia kärjen takana. Valitettavasti Tuulen tallikaveri Raffaelle de Rosa kaatui aika-ajossa sen verran pahasti, että loukkasi selkänsä ja joutui jättämään molemmat kilpailut väliin.
Lauantain kilpailu keskeytettiin jo ensimmäisellä kierroksella kahden kuljettajan rajun kolaroinnin seurauksena. 12 kierroksen uusintalähtö alkoi Tuulen osalta lupaavasti, ja kilpailun puolivälissä Tuuli oli jo pistesijojen tuntumassa sijalla 17. Koko ajan rengasongelmista kärsinyt Tuuli joutui kuitenkin viimeisillä kierroksilla antamaan hieman periksi ja maalissa sijoitus oli kahdeskymmenes. Kilpailun voittoon ajoi kotiyleisön edessä Bo Bendsneyder.
Niki Tuuli:
”Harjoituksissa ja aika-ajoissa ajaminen oli ihan ok, mutta eroa kärkeen on vielä turhan paljon. Kilpailussa uusintalähtö alkoi hyvin, mutta eturenkaan sisällä oleva anturi irtosi heti ensimmäisillä kierroksilla ja pyörä täristi todella rajusti koko loppukisan ajan. Ajoin kuitenkin hammasta purren kisan loppuun, vaikka meno todella rajun tuntuista. Tallin ensimmäinen pistesija olisi ollut ehkä otettavissa ilman ongelmia, mutta tänään meni näin.”
Sunnuntain kilpailussa Tuuli ajoi tasaisen varmasti ja taisteli koko kisan ajan paikasta kahdenkymmenen parhaan joukossa. Maalissa Tuuli oli kahdeskymmenestoinen reilut kolmekymmentä sekuntia voittajan Can Oncun perässä.
Niki Tuuli:
”Tänään oli hyvin tasapaksu kisa. Tein mitä pystyin, mutta en vaan yksinkertaisesti pääse tuolla pyörällä tällä hetkellä kovempaa. Vähän pitää vielä jollain konstilla petrata, että saisimme tallille ensimmäiset MM-pisteet. Onneksi QJMotorilta tulee täysin uusi pyörä käyttöömme alkukesästä, joten toivottavasti silloin viimeistään alkaa tulosta tulla.”
Teksti: Niki Tuulen tiedotus, kuva: Gpagency