Niki Tuuli ei ajanut – Aki Ajon tiimille voitto

Binder johti kilpailua alussa, mutta Xavi Vierge meni pian ohi. Pian muodostui kärkikahdeksikko, johon Bagnaian ja Oliveiran kyyti ei yllättäen riittänyt lainkaan. He ajoivat kakkosryhmässä. Bagnaia oli heikoimmillaan vasta 13:s, mikä olisi antanut Ajon tiimin Oliveiralle hyvän sauman kaventaa eroa MM-sarjan kärjessä. Hänen vauhtinsa ei kuitenkaan ollut juuri kummoisempaa.

Kärjesssä Binder putosi jo viidenneksi, mutta nousi kolme kierrosta ennen loppua kolmanneksi Viergen ja Lorenzo Baldassarin perään. Baldassari kuitenkin kaatui. Heti perään Binder nousi kilpailun kärkeen. Joan Mir haastoi hänet rajusti loppusuoralla, mutta Binder piti pintansa niukasti 0,036 sekunnin erolla. Xavi Vierge ajoi kolmanneksi.

Oliveira oli 11:s ja Bagnaia 12:s, joten ero MM-kärjessä supistui vain yhdellä pisteellä. Ero miesten välillä on nyt 36 pistettä. Binder vankisti asemiaan sarjan kolmantena; kun Baldassari kaatui, on ero Binderin hyväksi jo 41 pistettä.
 

Uusin numero