Turkkilaisen viisinkertaisen maailmanmestarin puuttuminen rivistä avaa Suomen Niki Tuulelle melkoiset näkymät kauden alkuun.
Tuuli osallistui viime vuonna villillä kortilla kolmen MM-osakilpailuun ja oli niissä jokaisessa toinen. Kahdesti juuri Turkin Sofuoglu oli suomalaista parempi eli koko kisan ykkönen.
Kausi alkaa viikonloppuna Australian Phillip Islandin radalla, jossa kuljettajat testasivat pyöriään. Kallio Racing Teamin Niki Tuuli oli testien yhdeksänneksi nopein Yamahallaan. Kipeästä kädestään huolimatta Sofuoglu oli testien seitsemänneksi nopein.
Sofuoglun ranne murtui tammikuussa supermoto-treeneissä. Käsi leikattiin kaksi kertaa, ja vain muutama päivä ennen Phillip Islandin testejä, peukalo meni paikoiltaan, kun kädestä poistettiin metallia. Turkkilainen yritti ajaa käytännössä yhdellä kädellä, mutta ei pystynyt suorittamaan kuin kierroksen kerrallaan.
“Sen jälkeen kivut olivat liikaa. Olisi olut liian vaarallista ajaa, minulle ja muille kuskeille, koska en pystynyt jarruttamaan kunnolla. Päätimme, että käsi pitää leikata vielä kerran”, Kawasakin tähtikuski kertoi.
Sofuoglu aikoo palata MM-sarjaan maalis-huhtikuun taitteessa Aragonissa.