12 MM-osakilpailuviikonlopun sarja käynnistyy Australiassa ja Indonesiassa peräkkäisinä viikonloppuina ajettavilla kilpailuilla, ennen kuin sirkus palaa taistelemaan MM-pisteistä Euroopan radoille.
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Phillip Islandin radalla Australiassa, samalla radalla joka oli viime vuoden päätösosakilpailun näyttämönä marraskuussa. Nyt sää on selvästi lämpimämpi ja moni kuljettaja vaihtanut tiimiä ja pyörämerkkiä, joten uudet voimasuhteet paljastuvat viikonlopun aikana, kun kauden ensimmäiset MM-pisteet jaetaan. Luokkaan on ilmoittautunut kaikkiaan 30 kuljettajaa, joista kahdeksan ajaa WorldSSP Challengessa eli vain Euroopan osakilpailut. Pyörämerkkejä on mukana kuusi: Ducati, Honda, Kawasaki, MV Agusta, Triumph ja Yamaha.
Luokan ainoa suomalaiskuljettaja Niki Tuuli vaihtoi viime kauden MV Agusta Reparto Corse -tallista brittiläiseen Dynavolt Triumph -tiimiin, ja tavoittelee menestystä nyt Triumph Street Triple RS 765:lla. Vaikka sekä tiimi että pyörämerkki vaihtuivat viime kaudesta, niin sopeutumista helpottaa se, että Agustan tapaan myös Triumphia vauhdittaa rivikolmosmoottori, eli voimantuotto on samankaltaista. Ajotyyli vaatii vähän muutosta, mutta siihenkin löydettiin jo ratkaisut testipäivien aikana. Myös Simon Buckmasterin johtama Dynavolt Triumph -tiimi on Nikille tuttu, sillä kaudella 2018 hän kilpaili Buckmasterin silloin CIA Landlord – nimeä kantaneen supersport-tiimin Hondalla ennen siirtymistään Moto2-luokan MM-sarjaan.
Kauden alla ajetuissa testeissä Tuuli on saanut ensituntumaa uuteen työkaluunsa ja samalla hionut yhteistyötä tiimin kanssa. Phillip Islandin radalla ajettiin maanantaina ja tiistaina viimeiset testit, ja tiistaina Tuuli kiersi radan 57 kertaa päätyen tulosluettelossa riville kahdeksan. Yksittäistä huippukierrosaikaa tärkeämpää oli hakea säätöjä itse kilpailua varten, ja testien jälkeen Niki raportoikin sekä tuntuman pyörään olevan hyvä että kuskin olevan hyvässä ajovireessä, vaikka talven aikana testit ovat rajoittuneet vain muutamaan ratapäivään.
-Tosi hyvät fiilikset, ajo kulki testeissä ja yhteistyö tiimin kanssa sujui myöskin hyvin. Uusi pyörä, niin jouduttiin kokeilemaan ja muuttamaan säätöjä, ja nyt toisen testipäivän jälkeen tutkittiin dataa, niin löydettiin sieltä lisää ratkaisuja mitä vielä parantaa että saadaan paremmin pitoa ulostuloihin ja sitä kautta päästään vieläkin parempiin kierrosaikoihin. Yllätyin jopa, että näin vähäisillä ajomäärillä päästiin jo yllättävän lähelle kärkeä.
Phillip Islandin testien kovimmasta kierrosajasta vastasi Ducati-kuljettaja Nicolo Bulega ennen Yamahalla viilettävää Stefano Manzia ja Kawasakin ykköstykki Can Oncua. Tuulen eteen kiilasivat vielä Ducati-kuljettajista Federico Caricasulo, Yari Montella, Raffaele de Rosa ja Oli Bayliss, ja suomalaisen kauden kovimmat kilpakumppanit löytynevätkin tästä joukosta.
Supersportin MM-sarjassa ajetaan kaikkiaan 12 kilpailuviikonloppua, joista jokaisessa on ohjelmassa kilpailulähtö sekä lauantaina että sunnuntaina. Phillip Islandilla Australiassa jaetaan ensimmäiset MM-pisteet 24.-26. helmikuuta ja Mandalikan osakilpailu Indonesiassa on vuorossa heti seuraavana viikonloppuna eli 3.-5. maaliskuuta.
Kuvat: SP8images
Lue myös: