Viime syksynä moottoripyöräkortin ajanut ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli sai tänään alleen ensimmäisen katumoottoripyöränsä, Triumph Bobberin.
Supersportin MM-sarjaa Triumphin tehtaan tukemassa Dynavolt Triumph -tiimissä ajava Niki Tuuli on aloittamassa uutta harrastusta. Vaikka 27-vuotias imatralainen on kilpaillut moottoriradoilla erilaisilla kaksipyöräisillä jo lähes kaksi vuosikymmentä, niin moottoripyöräkortin hän ajoi vasta viime syksynä. Nyt oli aika hankkia ensimmäinen katumoottoripyörä, ja luonnollista oli että valinta kääntyi kisaladuilta tuttuun merkkiin eli Triumphiin.
-Olen aina ajatellut, että jos katupyörän hankkii, niin se ois tällainen millä ei välttämättä ihan niin kovaa ajeta. Vähän vaikka cafe racer -tyylinen, niin sillä lailla sattui tämä Bobber tosi hyvin kohilleen.
Teholukema ei ollut tärkein kriteeri ja siitä alettiin ensimmäisen kerran keskustella vasta pyörän luovutuksen yhteydessä.
-Paljos tässä muuten on tehoa? Ai 78 hevosvoimaa, no on se aika paljon tän tyyliseen pyörään, ja 1200-kuutioisessa on kuitenkin vääntöä mukavasti. Triumphin kisapyöränkin moottori ja kaasunvaste toimivat pehmeästi ja siten se on hieno ajaa, ja samaa odotan myös tältä.
”Töissä” saa ajaa kovaa, niin Bobberilla kruisailu on mukavaa vastapainoa siihen. Tosin, pienellä varauksella Tuuli saatetaan nähdä ohjastamassa myös hieman vauhdikkaampaa ajopeliä, kunhan kelit vielä lämpenevät.
-Jotain Street Tripleä ois kiva kokeilla, mutta tulisko sillä sitten hurjasteltua vähän liian kovaa? Biketeamin ratapäivillä ainakin kokeillaan miten se taipuu Alastaron mutkissa.
Tuulen Bobber räätälöitiin ajoasennoltaan juuri kuskille sopivaksi mm. jalkatappien sijoittelua ja ohjaustankoa vaihtamalla. Pyörän tunnistaa myös NikiTuuli66-tarrasta sivupaneelissa. Entäpä ajovarusteet, millaisilla varusteilla tätä ajetaan?
-En oo vielä mallaillut Shoein avokypärää että miltä se näyttäisi. Tai sitten Triumphin keltainen Shoei-kisakypärä päähän ja nautiskelemaan kaduille.
Biketeamin Vantaan liikkeestä Triumph Bobber lähti Imatralle vielä pakettiauton kyydillä, sillä perjantaiaamuna lämpömittari näytti vain muutamaa lämpöastetta. Nouto oli kätevä tehdä samalla kun Tuuli palasi Virosta parin päivän rata-ajotreeneistä. Supersportin MM-kausi jatkuu viikon kuluttua Assenin radalla Hollannissa. Sinne Niki Tuuli lähtee MM-pistetaulukon viitossija hallussaan.