– Onnittelut Zarcolle tittelistä. Oli pitkään melko varmaa, että hän tulee voittamaan. Lähinnä kysymys oli vain siitä, milloin piste-ero kasvaa riittävän suureksi. Hän on tehnyt tulosta tasaisesti ja tuollaista se on, kun on paketti kasassa. Minulla oli viime kaudella sama tilanne ja pääsin taistelemaan MM-tittelistä ihan tosissani, Kallio pohti MM-taiston menestysreseptiä.
– Tänään meni itsellä ihan päin seiniä. Harmittaa todella kovasti, että ongelmat renkaiden kanssa jatkuvat tätä samaa tahtia. Täällä oli monella kuljettajalla renkaiden kanssa pahoja ongelmia – osa joutui jopa tulemaan kesken kilpailua varikolle, kun he eivät pystyneet ajamaan. Oma startti oli ihan ok, mutta en saanut kolmosvaihdetta päälle ennen ensimmäistä mutkaa ja tipuin siinä monta sijaa. Nousin kuitenkin alussa hyvin ja ajoin ryhmässä, jossa taisteltiin paikasta kärkikymmenikköön, Kallio kertasi kilpailun alkua.
Japanin osakilpailu oli vasta Kallion toinen uuden tallin väreissä ja samalla ensimmäinen kilpailu, jonka suomalainen ajoi uudella Speed Up -runkoisella pyörällä sadekelillä. Olosuhteet eivät kuitenkaan olleet Kallion päivän huolenaihe.
– Kuudennelle kierrokselle lähdettäessä huomasin eturenkaan pidon katoavan täysin. Kierrosaika tippui järkyttävät 1,5 sekuntia ja viimeiset kierrokset oli vain taisteltava, yritettävä pysyä pystyssä maaliin. En voi oikein käsittää tätä tilannetta. Olisi ollut jännittävää nähdä, mihin olisi ollut mahdollisuudet renkaiden toimiessa, Kallio pyöritteli päätään.
Kallio jätti tallikaverinsa Julian Simonin jälleen taakseen, mutta se oli suomalaiskuljettajalle laiha lohtu.
– Simonilla oli tänään samoja pito-ongelmia renkaiden kanssa kuin minulla ja monella muulla kuljettajalla, joten kunnollista kilpa-ajoa ei päästy kokeilemaan. Tällä kertaa satuin pääsemään edelle, Kallio kommentoi.
MotoGP jatkuu tiivistahtisena, sillä karavaani siirtyy seuraavaksi Australiaan, jossa ajetaan seuraava kilpailu jo viikon kuluttua.
– Täytyy taas yrittää täysillä tulevana viikonloppuna. Näyttää olevan ratakohtaista, missä renkaat toimivat. Ihan arpapeliä. Katsotaan, mihin suunta tästä kääntyy. Tiimi tosin ennakoi tänne tultaessa, ettei pyörä toimi ehkä niin hyvin Japanin radalla kuin edellisessä kilpailussa Aragonissa. Takana on nyt vasta kaksi kisaa, joten vertailukohtia ei ole riittävästi johtopäätösten tekemiseen. Kauden kolme viimeistä kilpailua rutistetaan pois alta ja sitten katsotaan vahvasti eteenpäin. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei tarvitse jatkaa tässä luokassa enää ensi vuonna, Kallio vihjaisi arvoituksellisesti.