Saapumisensa on varmistanut 12 ratamoottoripyöräilyn MM-mitalistia eri vuosikymmeniltä, ja lisäneuvotteluja käydään yhä. Tapahtuman vanhin osanottaja on vuonna 1954 MM-uransa aloittanut kolminkertainen maailmanmestari Luigi Taveri.
Tapahtuman tunnetuin osanottaja on 15-kertainen maailmanmestari Giacomo Agostini. Suureksi imatranystäväksi tunnustautuneen italialaislegendan lisäksi muistojaan Vuoksen varrelle verestämään saapuvat muun muassa britit Phil Read (kahdeksan maailmanmestaruutta) ja Etelä-Afrikkaa edustava Jim Redman (kuusi mestaruutta) sekä Italian Pier Paolo Bianchi, joka voitti viimeisen kolmesta mestaruudestaan vuonna 1980.
Osallistujajoukkoon lukeutuu myös Ruotsin Bo Granath, jolla on enemmän Imatranajo-startteja kuin yhdelläkään toisella kuljettajalla. Granath ajaa samalla 500-kuutioisella Husqvarnalla, millä hän aikoinaan kilpaili Imatran MM-osakilpailuissa.
Vuonna 1929 syntynyt Sveitsin Luigi Taveri puolestaan kaasuttelee Imatralla nelisylinterisellä, 250-kuutioisella Hondalla. Mansaaren ajoissakin ykköstiloja napsinut Taveri ajoi aikoinaan peräti 89 kertaa MM-osakilpailun palkintopallille.
Jarno Saarisen
pyörät mukana
Kirkkain suomalaistähti näytösajossa on neljä MM-mitalia saavuttanut Teuvo Länsivuori. Mukana on myös Jari Saarinen, joka ajaa veljensä Jarnon Imatralla käyttämillä Tunturi Puch ja Yamaha TD2 -pyörillä. Juuri tällä Yamahalla Saarinen saavutti pronssia vuoden 1971 MM-sarjassa 250-kuutioisten luokassa. Yhteensä kotimaisia kuljettajia on kutsuttu mukaan 180. Pistetalojen kurvissa tulee kurvailemaan kaikkiaan noin kaksi sataa ajajaa.
– Tässä tulee varikon kapasiteetti vastaan. Enempää ei saada pyöriä mahtumaan sinne, toteaa Imatran Moottorikerhon varapuheenjohtaja Juha Suikkari.
30-, 40-, 50- ja 75-vuotis-
merkkipaalut samalla kertaa
Tämänkertaisen muistoajon yhteydessä vietetään samalla todellista juhlavuosien kimaraa. Sen lisäksi että meneillään on Imatran Moottorikerhon 75-vuotisjuhlavuosi, täyttää Imatranajo 50 vuotta, samalla kun viimeisestä Imatran MM-osakilpailusta tulee kuluneeksi 30 vuotta.
Jarno Saarisen maailmanmestaruus puolestaan varmistui Imatralla 40 vuotta sitten. Lisäksi 30 vuotta on kulunut sivuvaunukuljettaja Jock Taylorin Imatralla sattuneesta kohtalokkaasta onnettomuudesta, minkä johdosta skotlantilaisen Taylorin sisko saapuu Imatralle.
Imatran Moottorikerho r.y. järjestää Muistojen Imatranajo -näytösajotapahtuman Imatran vanhalla katuradalla ja varikolla viikonloppuna 4.5. elokuuta. Perinteinen kokoontumisajo pidetään Vuoksen valleilla näytösajotapahtuman yhteydessä perjantaista sunnuntaihin 3.-5. elokuuta.
* Muistojen Imatranajoon osallistuvat 12 MM-mitalistia:
Giacomo Agostini, Italia: MV Agusta, 500 ksm
Phil Read, Iso-Britannia: Suzuki RG500 (Life Suzuki)
Jim Redman, Iso-Britannia: Honda, 250 ksm
Luigi Taveri, Sveitsi: Honda, 250 ksm
Pier Paolo Bianchi, Italia: Sanvenero, 125 ksm
Dieter Braun, Saksa: Yamaha, 250 ksm
Teuvo Länsivuori, Suomi: Suzuki RG500
Bruno Kneubühler, Sveitsi: Honda (Taveri-replica), 250 ksm
Jean-François Baldé, Ranska: Kawasaki KR250
Gianfranco Bonera: Harley-Davidson, 250 ksm
Roland Freymond, Sveitsi: Honda RS 250 Parisienne
Börje Jansson, Ruotsi: Maico, 125 ksm