Tälle vuodelle lanseeratun MP Stars -hankkeen ratamoottoripyöräilykuljettaja Teemu Kangas valmistautuu tulokaskauteensa Star Service Cupissa. Edellinen ajokausi päättyi rajuun kaatumiseen.
Piikkiöläisellä Kankaalla on nyt takana rata-ajoa kolme vuotta, joista viime kausi oli ensimmäinen vähän tavoitteellisempi: pyörään tuli seosrenkaat, varikolle renkaanlämmittimet ja radalle kulkeminen vaihtui katupyörän sijasta autoon ja peräkärryyn.
Kauden ajot päättyivät kuitenkin harmillisesti rajuun kaatumiseen Botniaringillä heinä-elokuun taitteessa ja remonttia tuli reippaasti sekä pyörään että kuljettajaan.
– Ajoin ulos shikaanissa. Turvahiekalla luulin vielä hetken olevani selvillä vesillä seistessäni takajarrulla ja odotellessani pyörän hidastumista, mutta hiekka loppuikin lyhyeen ja etupyörä töksähti jonnekin. Linkouduin pyörän selästä korkealle tehden yhden maakosketuksen ennen lopullista pysähtymistäni ja pyörä otti kuulemma useammat, komeat ”nokkaperät”. Onneksi päädyttiin eri kohtiin, Kangas muistelee.
Kankaan seuraava ajolinja kulki suoraan Seinäjoelle sairaalan teho-osastolle, jossa todettiin rintalastan, kolmen kylkiluun, kahden selkänikaman ja solisluun murtumat. Lisämausteena oli vielä ilmarinta, aivotärähdys ja isosta verenpurkaumasta johtunut silmän osittainen sokeutuminen.
– Syyskausi meni haavoja nuollessa. Vasta keväällä pääsin kunnolla ratapyörän kimppuun. Hankin tilalle identtisen pyörän, joten nyt on varaosien saatavuus hyvä. Kotitallista löytyy muun muassa täydellinen varamoottori, jos vaikka sattuisi jokin isompi kilahdus kesällä.
– Vielä on pientä rakentamista edessä, mutta vapun vapaissa harjoituksissa Alastarolla on tarkoitus päästä testaamaan uutta pyörää.
Kankaalle oli viime kesänä tullut ajatus osallistua kauden 2018 Star Service Cupin päätöskilpailuun, mutta nuo suunnitelmat muuttuivat äkisti.
Tähtäin asetettiin kuitenkin jo toipilasajan alussa siihen, että kaudella 2019 pitää ajaa jokin Star Service Cupin osakilpailu.
– Sekään suunnitelma ei pitkään pysynyt, vaan kasvoi kattamaan koko kauden sillä hetkellä, kun vastasin MP-messuilla puhelimeen ja toisesta päästä kuului hälinän läpi: ”Täällä on Niko Kantola Messukeskuksesta, terve.”
Kankaan pääavoitteena on ajaa nyt täysi kausi ilman loukkaantumisia. Jos kierrosajat paranevat viimevuotisista, eipä se tietenkään haittaakaan.
– Pyöränä kun on vanha V2, antaa se tasoitusta muille tuhatkuutioisille reilusti tehoissa ja kuussatasille painossa, joten kalustonkin puolesta liikkeellä ollaan aikalailla altavastaajana.
– Ajatuksissani jokamiesluokka on kuitenkin enemmän herrasmiesmäistä kilvanajoa kuin ehkä sitä viimeisimpään protestiin asti vietyä kilvoittelua sijoituksista, joten paikkani tuloslistalla ei ole nyt mitenkään kovin tärkeä tässä vaiheessa.
Kangas odottaa kovasti Motoparkin aloitusviikonloppua.
– Rata on minulle uusi, joten perjantain harjotusaika tulee varmaan hyödynnettyä aikalailla täysimääräisesti, ellei sitten sitä ennen ehdi käydä ajamassa treeniä. Youtube-ratakierroksia pitää varmasti kerätä alle myös.
– Tästä tulee hieno kausi.
Seuraa Kangasta ja MP Starsia:
Teemu Kangas / facebook
MP Stars / facebook
MP Stars