Kansainväliset ratamoottoripyöräilyn MM-kilpailuoikeudet omistava espanjalainen Dorna Sports, IRTA sekä FIM ovat ilmoittaneet heinäkuuksi suunnitellun MotoGP™-osakilpailun peruutuksesta.
KymiRingin tilalle kisakalenteriin tulee elokuussa Itävallassa ajettava Styrian Grand Prix. Suomen MM-osakilpailu oli tarkoitus ajaa heinäkuun 11. päivä, mutta maailmanlaajuinen, pitkittynyt koronatilanne sekä sen johdosta vallitsevat matkustusrajoitukset hankaloittavat merkittävästi järjestelyjä.
Yleisötapahtuman myynnistä ja tuotannosta vastaava Lahti Events Oy on tehnyt tapahtumajärjestelyjä tänään julkistettuun perumispäätökseen asti.
– MotoGP-järjestelyt on aloitettu jo ennen pandemian puhkeamista. Tapahtuma-alaa globaalisti ravistelleen koronan vuoksi edellytyksiä kansainvälisen suurtapahtuman järjestämiseen ei vielä tänä kesänä ole. Pandemian pitkittyminen on aiheuttanut tapahtumien järjestämisessä myös merkittäviä epävarmuustekijöitä, ja olemmekin joutuneet muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia useampaan otteeseen, kertoo MotoGP-tapahtuman projektijohtaja Markku Vihtilä.
Ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan on tarkoitus kisata KymiRingin radalla kesällä 2022. Dorna Sports ja ratayhtiö KymiRing Oy ovat solmineet MotoGP:n osalta yhteistyösopimuksen vuosiksi 2022–2026. Dorna julkaisee vuoden 2022 kisakalenterin tarkemmat päivämäärät marras-joulukuussa.
– MotoGP:n Suomen osakilpailun peruuntuminen tältä vuodelta on tietenkin valitettavaa. Pandemiatilanteesta johtuvat matkustus- ja kokoontumisrajoitukset muodostavat kuitenkin sellaisen riskin ja epävarmuuden kilpailun järjestämiselle, että Dorna Sportsin oli tehtävä ratkaisu nyt, kertoo KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä.
Kaikille, sekä vuoden 2020 että 2021 kisoihin lipunostaneille, palautetaan lippurahat takaisin. Lippukauppa avataan uudestaan MotoGP 2022 kisoihin, kun uudet päivämäärät on julkaistu.
Lipun voi halutessaan vaihtaa elokuussa KymiRingillä järjestettäviin Motocrossin MM-osakilpailuihin. Lippuhinnan erotus maksetaan takaisin asiakkaalle lippuvaihdon yhteydessä.
Lippujen palautuksesta ja vaihdosta vastaa lippu.fi. Lipunostaneita pyydetään palauttamaan tapahtumaliput viimeistään 15.8.2021 mennessä.