MotoGP:n hiljaisille siirtomarkkinoille yllättävää vipinää Indyssä: Crutchlow palaamassa Ducatille

Crutchlow lähti viime kauden päätteeksi Ducatin tehdastallista päätyen Hondan puikkoihin Lucio Cecchinellon johtamassa LCR-tiimissä.

Sopimus umpeutuu tämän kauden jälkeen ja Crutchlowin tiedetään haikeilevan nyt takaisin Ducatille, joka on noussut uuteen loistoonsa.

Ducatin tehdastalliin Crutchlowilla ei ole tosin tässä tilanteessa enää asiaa. Ne paikat miehittävät nykyiset kuljettaja, eli Andrea Dovizioso ja Andrea Iannone.

Crutchlow onkin kiinnostunut Mika Kalliota aikoinaan kuninkuusluokassa ajattaneesta Ducatin Pramac-tiimistä. Pramacille on lupailtu ensi kaudeksi tehdastallin veroinen kalusto – ainakin lähes.

Crutchlowin ja Ducatin mahdollisen jälleennäkemisen, eli sopimuksen syntymisen takarajaksi on paalutettu syyskuun alku.

Ajon suojatti
Aspar-tiimiin?

LCR-tiimissä on havaittavissa muutakin liikehdintää, sillä Aki Ajon manageroima ja suoraan HRC:n (Honda Racing Corporation) kanssa kolmen vuoden mittaisen sopimuksen omaava rookie-kuljettaja Jack Miller on lähtökuopissa.

Hondan odotetaan sijoittavan Millerin hänen toisella MotoGP-luokan kaudellaan Jorge Martinezin päälliköimän Aspar-tiimin riveihin.

Moto2-luokan kuljettajista siirtomarkkinoiden kuumimpiin nimiin lukeutuvat hallitseva mestari, Marc VDS Racingin Tito Rabat ja Ajo Motorsportin riveissä tällä kaudella kovaa kyytiä kohti titteliä kiitävä Johann Zarco.

Zarcolle MotoGP-luokan paikka on jo pohjustettu, jos tallipäällikkö Ajo päättää ottaa pohdinnassa olevan seuraavan suuren askeleen.

MM-sarjan kauden kymmenes osakilpailuviikonvaihde käynnistyy tänään klo 16 Indianapolisin radalla ajettavilla Moto3-luokan vapailla harjoituksilla.

Uusin numero