Zarco voitti Moto2-mestaruuden 2015 ja 2016, tälle kaudelle irtosi paikka Monster Yamaha Tech 3 -tiimistä. Zarco oli Jerezissä edellisessä kilpailussa neljäs, joten odotukset kotikisassa ovat kovat – varsinkin kun ensimmäistä palkintopallipaikkaa ei ole vielä irronnut.
– Olen todella innoissani, kun pääsen ajamaan kotiyleisön eteen. Koko alkukausi on sujunut upeasti. Minulla on sellainen tunne, että ranskalaisfanit odottavat kilpailua ja minun suoritustani aika innolla, Zarco sanoo Crash.netillä.
– Totta kai minulla on paineita, mutta yritän hallita ne parhaani mukaan. Olen nyt levännyt ja ladannut akkuja kisaa varten.
– Kauden kolme ensimmäistä kilpailua ja rataa olivat aika paljon isompia kuin Jerez ja Le Mansin Bugatti-rata. Minulla on lisäksi etua siitä, että tunnen radan. Jerezissäkin minulla oli oikein hyvä fiilis. Uskon että sama on nytkin mahdollista, Zarco pohti.
Kotikisa innostaa miestä hamuamaan uransa ensimmäistä MotoGP:n podiumpaikkaa.
– Olen päässyt jo lähelle palkintopallisijaa, joten se on nyt ihan mahdollista. Tulen taistelemaan siitä täysillä, se on ilman muuta päätavoitteeni. Podium olisi hieno juttu Tech 3 -tiimille, minulle ja kaikille faneille.