Hondan Marquez lähtee suosikkina ja 13 pisteen etu puolellaan kauden viimeiseen vääntöön, mutta MotoGP-luokassa vuosina 2010 ja 2012 mestaruudet saavuttanut Lorenzo taistelee taatusti loppuun asti.
Lorenzon oljenkortta pidetään ohuena, mutta se on olemassa ja siihen terävässä tikissä oleva Yamaha-kuljettaja tarttuu tomerasti.
Lorenzo on vienyt nimiinsä kaksi viimeistä osakilpailua Australiassa ja Japanissa. Hänellä on koossa 17 osakilpailun jälkeen seitsemän voittoa, eli yksi luokan tulokaskuljettajaa Marquezia enemmän.
Kakkossijat ovat vastaavasti Marquezille 6-1 ja kolmossijat puolestaan Lorenzolle 5-3. Paalupaikkoja Marzuezilla on plakkarissaan kahdeksan, eli puolet Lorenzoa enemmän.
Marquez on kuntoutunut
Japanin kolhujen jäjiltä
Marquez teloi itseään rajun kaatumisen seurauksena edellisen, eli Japanin GP:n harjoituksissa. Hän pystyi ajamaan silti kisassa toiseksi.
– Olen kuntouttanut erityisesti niskani lihaksia ja se tuntuu nyt jo paljon paremmalta, vahvistaa Marquez.
Marquez kertoo odottavansa jo malttamattomana paluuta pyörään selkään radalla, josta hänellä on paljon hyviä muistoja. Hän tosin painottaa – ainakin pyrkii – sitä, että vaikka vaakupissa onkin tulevana viikonvaihteena todella paljon, niin keskittymiseen se ei vaikuta.
– Lähden Valenciaan samalla tavalla, kuin kauden aikaisempiinkin GP-viikonvaihteisiin. Kova työ käynnistetään välittömästi perjantaina ja teen parhaani jokaisessa sessiossa.
Mestaruus on siis pedattu Marquezille, mutta mitä mieltä vuoden 2006 taistelupari Hayden-Rossi on tämän kauden titaanien kohtaamisesta?
– Odotan innolla tätä viimeistä kisaa, jossa mestaruuden osalta tilanne on pitkälti vastaava kuin minulla kaudella 2006. Minulla ei ollut silloin mitään hävittävää ja nyt puolestaan Lorenzolla ei ole mitään hävittävää. Jorge ajaa loistavasti, mutta Marc on päätynyt podiumille kaikissa maaliin ajamissaan kilpailuissa. Kieltämättä, tilanne on vaikea Jorgelle. Valencia on kuitenkin tiukka rata, jossa moni kuljettaja on todella nopea. Lisäksi Valenciassa sää voi olla mitä tahansa, huikkaa Hayden.
Rossi liikkuu samoilla linjoilla.
– Valencia on aina vaikea viikonvaihde myös säiden osalta sen myöhäisen ajankohdan vuoksi. Marcilla on kuitenkin hyvä etu puolellaan ja hän on ollut vahva koko kauden. Kyllä, Marc on suosikkini mestaruustaistelussa. Mutta kun mestaruus ratkaistaan yhdessä kilpailussa, niin kaikki, ehdottomasti kaikki on mahdollista, pyörittelee Lorenzon tallikaveri Rossi.
* Marquezista tulee maailmanmestari sunnuntaina Valenciassa, jos:
– hän ajaa sijoille 1-4
– hän päätyy sijoille 5-8 ja Lorenzo on korkeintaan 2.
– hän päätyy sijoille 9-12 ja Lorenzo on korkeintaan 3:s
– hän päätyy sijoille 13-15 ja Lorenzo on korkeintaan 4:s
– hän jää pisteittä ja Lorenzo on korkeintaan 5:s
* Lorenzosta tulee maailmanmestari sunnuntaina Valenciassa, jos:
– hän voittaa ja Marquez on korkeintaan 5:s
– hän on 2. ja Marquez on korkeintaan 9:s
– hän on 3:s ja Marquez on korkeintaan 13:s
– hän on 4:s ja Marquez jää pisteittä