KymiRingin ensimmäisen MotoGP-testipäivän jälkeen pressitilaisuudessa kuljettajat arvioivat ja kehuivat uutta rataa.
Ensimmäinen testipäivä aloitettiin sateessa. Iltapäivällä sade loppui mutta rata ei ehtinyt kuivua ennen kuin moottorit sammutettiin klo 18. Iltapäivän aluksi kovinta vauhtia piti Hondan testikuljettaja Stefan Bradl ajamalla sateisella radalla ajan 2.03,713. Mika Kallio piti kakkossijaa kahden kymmenyksen takamatkalla. Aprilian Bradley Smith tutustui rataan pari sekuntia hitaammilla kierrosajoilla ja Michele Pirro Ducatillaan vielä sekuntia hitaammin. Suzukin Sylvain Guintoli ja Yamahan Jonas Folger odottelivat varikkoboxeissa rauhassa sateen loppumista.
Kelin parantuessa kyyti koveni, mutta tiimien testatessa uusia osia ja keskittyessä eri osa-alueisiin ne eivät enää halunneet julkistaa kierrosaikojaan. Silmämääräisesti arvioiden kovinta kiirettä radalla pitivät Hondan Stefan Bradl sekä Aprilian Bradley Smith.
Testipäivä päätettiin pressitilaisuuteen, jossa kuljettajat kertoivat arvioitaan uudesta radasta.
Stefan Bradl, Honda: Tänään ei oltu onnekkaita kelin suhteen. Tämä on hyvin mielenkiintoinen rata. Rata osoittautui käytännössä hyvin erilaiseksi kuin kuvista näkemäni profiilin mukaan odotin. Odotan jo kuumeisesti huomista ja luvattuja parempia olosuhteita.
Michele Pirro, Ducati: Alkuosa radasta on nopea ja hyvä. Toinen osuus on hidas mutta mielenkiintoinen.
Sylvain Guintoli, Suzuki: Ykkös- ja kakkosmutkan yhdistelmä on hyvä ja nopea. Aikaisemmin olen käynyt Suomessa vain vaihtamassa lentoa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, on hienoa päästä tutustumaan uuden radan lisäksi maahan paremmin.
Bradley Smith, Aprilia: Rata on täysin erilainen kuin olemme missään muualla kokeneet. Loppuosa on hidas, mutta kannattaa muistaa että MotoGP-sarjassa ajaa myös Moto2- ja Moto3-luokat, joten rataa ei kannata arvostella pelkästään sen perusteella miten se sopii isoille ja tehokkaille MotoGP-pyörille. Tämä voisi sopia hyvin myös MotoE-pyörille, joten toivottavasti tämä otetaan MotoE:n kilpailukalenteriinkin ensi vuonna.