Tilastonikkarien mukaan Bagnaian nousu 91 pisteen takaa-ajoasemasta 14 pisteen MM-johtoon on temppu, jota kukaan ei ole MotoGP-luokan historiassa tehnyt aikaisemmin. Eikä vastaavaa ole tapahtunut myöskään Formula 1:ssa.
MotoGP-sarjasta on ajamatta kaksi osakilpailua tällä kaudella. MotoGP-luokan kuljettajien maailmanmestaruus on ensimmäisen kerran katkolla ensi viikonlopun Sepangin osakilpailussa. Ducatin tehdaskuljettaja Francesco Bagnaia on mestari, jos hän kasvattaa nykyisen 14 pisteen johtomarginaalinsa Sepangissa 25 pisteeseen. Jos Bagnaia voittaa Sepangissa eikä Quartararo nouse podiumille, on mestarin nimi Bagnaia. Jos Bagnaia sijoittuu kakkoseksi, niin Quartararo saa sijoittua korkeintaan seitsemännelle sijalle. Jälkimmäisessä skenaariossa pisteet voisivat korkeintaan mennä kauden päätteeksi tasan, jos viimeisessä osakilpailussa Quartararo ajaisi voittoon ja Bagnaia jäisi nollille. Siinäkin tapauksessa Bagnaia olisi mestari, sillä hänellä on kuusi osakilpailuvoittoa, eikä Quartararo voi enää yltää samaan. Jos Quartararo ei saa pisteitä Sepangista, riittää Bagnaialle siinä tapauksessa mestaruuteen viideskin sija. MM-osakilpailussa jaetaan pisteitä 15 parhaalle seuraavasti: 25-20-16-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1.
Tämän kauden käännekohtana voidaan pitää ennen kesätaukoa ajettua Assenin osakilpailua. Sinne lähdettäessä hallitsevan maailmanmestarin ja Yamahan ykköstykki Fabio Quartararon MM-pistejohto oli 91 pistettä. Quartararolla oli takanaan kaksi peräkkäsitä voittoa ja kolmanneksi viimeisestä kilpailustakin tuomisina oli kakkossijan 20 MM-pistettä. Hän oli kerännyt viimeisestä kolmesta osakilpailusta huimat 45 pistettä enemmän kuin yhden voiton ja kaksi nollaa saalistanut Francesco Bagnaia. Hollannissa koko homma keikahti päälaelleen, Quartararolle nolla ja Bagnaialle voitto. Ja tämä oli vasta alkua, sillä kesätauon jälkeen Bagnaia kasvatti peräkkäisten voittojen sarjansa neljään ja viidennestä kisastakin tuli kakkossija. Quartararo on Assenin nollan jälkeen noussut sen jälkeen ajetuissa seitsemässä osakilpailussa vain kerran podiumille. Voittosarakkeessa ranskalaisella on samat kolme kuin ennen kesätaukoakin, kun Bagaia on tällä kaudella voittanut jo kuudesti.
Viimeisessä kahdessa kisassa Bagnaia on esittänyt vahvoja otteita taistellen voitosta, mutta vieläkin enemmän hän on osoittanut malttia välttämällä liian suuria riskejä ja varmistamalla kuitenkin hyvät MM-pisteet. Esimerkiksi viime viikonlopun Phillip Islandin kisassa Bagnaia säntäsi kärjessä viimeiselle kierrokselle, mutta tietäessään Quartararon jos keskeyttäneen ei taistellut yltiöpäisesti voitosta, vaan antoi Rinsin ja Marquezin ohittaa ja näin Bagnaia otti tärkeät 16 MM-pistettä. Niillä hän nousi MM-taistossa kahden pisteen takaa-ajoasemasta 14 pisteellä kärkeen. Bagnaian taktiikassa paistoi selvästi enemmän mestaruuden tavoittelu kuin yksittäisen MM-osakilpailun voitto. Jos katsotaan Assenista tähän päivään eli viimeistä kahdeksaa MM-osakilpailua, niin Bagnaialla on nollatulos vain yhdestä kisasta (ja kaikki loput seitsemän podiumsijoituksia), kun taas Quartararolle on kirjattu nolla pistettä neljästi eli keskimäärin joka toisesta kilpailusta. Olisiko edes oikein, jos Quartararo kaiken tämän jälkeen vielä voittaisi maailmanmestaruuden?
Mistä näin suuri käänne sitten kesken kauden johtuu? Onko Ducati saanut viimeinkin ´22-mallin pyöränsä ylivoimaiseen iskuun? Vai onko Yamahan kehitys pysähtynyt tai ollut hitaampaa kuin kilpakumppaneilla, mikä on pakottanut Quartararon ylisuurien riskien ottoon? Vai onko Bagnaia saanut voitoistaan enemmän itseluottamusta ja vastaavasti Quartararo alkanut puristaa kahvoista liikaa, kun punainen haastaja on lähestynyt uhkaavasti. Sitäkään emme varmuudella tiedä, onko Ducati jo jaellut tallimääräyksiä joko Bagnaian tiimikaveri Jack Millerille tai Pramacin tai Gresinin kuljettajille, mutta ainakin Bagnaia oli viime sunnuntaina Phillip Islandilla ensimmäisenä maaliin tullut Ducati.
Teoriassa maailmanmestaruuteen on mahdollisuudet kahdella muullakin kuljettajalla. Kun jaossa on vielä 50 MM-pistettä, niin Aprilian Aleix Espargaro on 27 pisteen takamatkalla ja Gresini-Ducatin Enea Bastianini 42 pistettä Bagnaian takana. Espargaron tai Bastianinin mestaruus toteutuisi vain, jos sekä Quartararo että Bagnaia epäonnistuisivat molemmissa jäljellä olevissa osakilpailuissa. Australian osakilpailussa Alex Marquezin teilaamaksi ja keskeyttämään joutunut Jack Miller luisui kaatuessaan samalla 54 pisteen päähän Bagnaiasta, joten parhaimmillaankin hän voi enää yltää MM-pisteissä kakkoseksi.
MotoGP-luokan kuljettajien MM-pistetilanne, kun kaksi osakilpailua on ajamatta: