Motocrossin SM-sarjakakkonen Vesterinen: ”Ärsyttää hävitä noin paljon”

Motocrossin aikuisten MX2-luokan kauden 2021 Suomen mestari Matias Vesterinen kilpailee tänä vuonna ensimmäistä kertaa kuninkuusluokassa MX1. Imatran Moottorikerhon edustaja on pisteissä erinomaisesti toisena, mutta kärkikuljettajan haastamisen vaikeus harmittaa.

Useita vuosia MX2-luokassa ja 250-kuutioisella nelitahtisella KTM:llä kilpaillut Vesterinen, 21, alkoi SM-hopeaan päättyneen viime kauden jälkeen harjoitella 350-kuutioisella nelitahtisella KTM:llä, millä hän kilpaili jo marraskuussa Tampereen kansainvälisessä supercrossissa. Tälle kesälle orimattilalaisen Motopalvelu-moottoripyörätalon tiimikuljettaja suuntasi samaisella kalustolla MX1-luokan Suomen mestaruussarjaan.

Vesterinen oli MX1-luokan ensimmäisessä SM-osakilpailussa Sipoossa toukokuussa ja toisessa osakilpailussa Siilinjärvellä viime sunnuntaina yhteistuloksissa kolmas. Ruokolahtelainen ajoi ensin eräsijat kaksi sekä kolme ja viimeksi seitsemän sekä kaksi.

SM-sarjan kärjessä vetää vakuuttavasti hallitseva Suomen mestari ja MM-sarjaakin kiertävä Tampereen Motocrossin Jere Haavisto. Sarjakakkonen Vesterinen saattaisi periaatteessa olla mielissään sijoituksestaan, mutta ykkössijoja janoavalla kuljettajalla on tekemisessään vielä petrattavaa. Lisäksi ero kauden kaikki erät voittaneeseen Haavistoon on ollut aivan liian suuri, kuten viime sunnuntain toisessa erässä, missä Haavisto repäisi puolessa tunnissa yli minuutin raon kakkospaikan Vesteriseen.

– Voisin olla siinä mielessä tyytyväinen, että olen ollut molemmissa kisoissa podiumilla ja viimeksi vein startin nimiini toisessa erässä. Ajoni ei silti ole ollut sitä, mitä haluaisin. Käteni menevät liian nopeasti ”tukkoon” eikä ajoni ole siksi rentoa. Joudun jo heti erän alussa keskittymään siihen, etten purista liikaa. Silloin ei pysty ajamaan niin nopeasti kuin osaisin. Pitäisi olla ajotreeniä alla enemmän, kun nyt sitä on vajaat 40 tuntia, Vesterinen kuvailee.

– Ärsyttää hävitä niin paljon kenelle vain. Tiedän kyllä, etten voi olla Haaviston vauhdissa, mutta että eroa on noin tolkuttomasti. Haavisto ajaa kovaa ja on kehittynyt paljon viime kausina. Myös hänen tiiminsä tekee erinomaista työtä. Mutta silti haluaisin päästä loppukauden aikana sille tasolle, että voisin taistella häntä vastaan. Ettei se olisi vain ensimmäinen kierros ja näkemiin.

Uusi luokkajako lisää kilpailua

SM-motocross uudistui tälle kaudelle siten, että MX1- ja MX2-luokka ajavat kaikissa osakilpailuissa yhdessä, mikäli kuljettajia on yhteensä alle 49. Näin on aloitettu kausi ja on hyvin todennäköistä, että vastaavasti jatketaankin.

– Ratkaisu oli ”pakollinen”, koska kuskeja on ollut niin vähän. Nyt tulee oikeaa kisaa, kun on paljon porukkaa. Voihan se ärsyttää pikkuluokan kuskeja, koska ison luokan pyörissä on enemmän tehoa, mutta minä en aja enää pienemmällä kalustolla, joten asia ei koske minua, Vesterinen kertoo.

– 350-kuutioinen on erilainen kuin aiemmin käyttämäni pikkunelarit (250cc) eikä sillä pysty ajamaan ihan samalla tavalla kaasu auki joka paikassa. Mutta on kolmepuolikkaassa silti eroa nelipuolikkaaseen (450cc), ja pyörä tuntuukin oikeastaan vain tehokkaalta pikkunelarilta. Olen tottunut pyörään hyvin.

Kuusiosaisen SM-sarjan seuraava osakilpailu järjestetään Karkkilassa 14. heinäkuuta. Vesterinen on myös alkanut pohtia osallistumista avoimen luokan ”kerrasta poikki” EM-kilpailuun, joka järjestetään Belgian Lommelissa 27. heinäkuuta. Lisäksi ensimmäinen vierailu maailmanmestaruussarjan pääluokassa MXGP Ruotsissa 10.-11. elokuuta kutkuttelee.

Lopuksi Vesterinen toivottaa kaikille oikein hienoa juhannusta.

Tulokset
SM-motocross, 2/6-osakilpailu, Siilinjärvi, sunnuntai 16.6.2024

MX1-luokka:
1. Jere Haavisto, TamMC, KTM, 50 pistettä
2. Arttu Sihvonen, ASMP, Yamaha, 38p.
3. Matias Vesterinen, IMK, KTM, Team Motopalvelu, 36p.
4. Indrek Mägi, Viro, Kawasaki, 36p.
5. Miro Sihvonen, VMK, GasGas, 36p.

MX1-luokka, SM-pistetilanne 2/6-osakilpailu:
1. Jere Haavisto, TamMC, KTM, 100p.
2. Matias Vesterinen, IMK, KTM, Team Motopalvelu, 78p.
3. Arttu Sihvonen, ASMP, Yamaha, 71p.
4. Indrek Mägi, Viro, Kawasaki, 70p.
5. Alex Tapio, ASMP, Yamaha, 65p.

Kaikki tulokset:
https://speedhive.mylaps.com/events/2660962

Sarjataulukot:
https://tulosarkisto.fi/championships/index/1

Teksti: Matias Vesterisen tiedotus, kuva: Peten reissut

Uusin numero