Motocrossin SM-kausi käynnistyy Hyvinkäällä tuplakisalla

Lisäksi Hyvinkään uusitulla radalla ajetaan junioreiden MX65- ja MX85ksm:n luokkien Luoteis-Euroopan EM-karsinta.

Pienemmän, eli MX2-luokan SM-avauksen kaksi SM-erää ajetaan lauantaina. Luokan hallitseva mestari, Helsingin Henric Stigell ei ole puolustamassa mestaruuttaan, vaan hän keskittyy motocrossin EM-sarjaan. Näin mestaruus jää muiden ratkottavaksi.

Kovimpina mestaruuden metsästäjinä lienevät viime kauden SM-hopeamies Salpausselän Juuso Matikainen, SM-pronssimies Hyvinkään Aki Manninen ja Orimattilan Joni Tuominen.

Kauden avaus on kuitenkin aina arvoituksellinen ja uusia nuoria mestarikandinaatteja voi hyvinkin astua kuvaan mukaan.

MX1-luokan sunnuntain SM-avauksen starttipuomille asettuu ykkösnyrkkinä hallitseva mestari, Helsingin Toni Eriksson. Eriksson on valmiina taistelemaan mestaruudesta myös tällä kaudella.

Hänen kisarepertuaariinsa kuuluu vahvasti myös enduro ja kevätkausi onkin vierähtänyt pääosin enduron parissa, vaikka kausi alkoikin heti helmikuussa voitokkaasti Helsingin Messukeskuksessa ajetulla supercrossin SM-osakilpailulla. Starttipuomilla on mukana myös hallitseva supercrossin mestari, Hyvinkään konkarikuljettaja Marko Kovalainen.

Kovalainen tuntee kotiratansa metkut hyvin ja on kova pala purtavaksi kenelle tahansa kovan kokemuksensa turvin, kuten on myös Karkkilan ikinuori konkarikuljettaja Niko Kalatie, joka nappasi viime kaudella MX1-luokan SM-hopeaa. Luvassa on kuitenkin nuoria kovia haastajia, joista yksi kovimmista on Tampereen Teemu Lehtinen.

Lehtinen ajaa muutaman muun kuljettajan ohella myös lauantaina MX2-luokan SM-kisan.

Nuorten kuljettajien (65cc ja 85cc) EM-karsintakisassa nähdään sunnuntaina tuulahdus kansainvälistä väriä kun luokassa on ajajia muun muassa motocrossin emämaasta Belgiasta, Hollannista, Iso-Britanniasta, Tanskasta Ruotsista ja Suomesta.

Hyvinkään rata on kokenut melkoisen määrän uudistuksia. Uudistukset johtuvat lähestyvästä MX1- ja MX2-luokkien MM-osakilpailusta, joka ajetaan Hyvinkäällä 13.-14. heinäkuuta.

 

Uusin numero