Kansainvälinen moottoriliitto sekä MM-sarjan kansainvälinen promoottori Youthstream ovat tarkentaneet aiemmin kesällä julkistettua alustavaa motocrossin MM-kilpailukalenteria. Suomen osakilpailu ajetaan vahvistuneen kalenterin mukaisesti 22.-23. elokuuta 2020.
KymiRingille MM- ja EM-osakilpailuja varten rakennettavalla radalla ajetaan motocrossin kuninkuusluokan, MXGP:n, lisäksi MX2-, EMX250-, EMX125- ja EMX 2t -luokkien kilpailut.
Lahti Events vastaa tapahtumasta, Suomen Moottoriliitto kilpailun järjestämisestä
MXGP Finland tapahtuman päätuottajana toimiva Lahti Events Oy on solminut Suomen Moottoriliiton kanssa kolmivuotisen järjestelysopimuksen motocrossin MM-sarjan ja oheisluokkien kilpailutoiminnan järjestämisestä. Suomen Moottoriliitto ry on allekirjoittanut hallinnoimansa yrityksensä Finmotorace Oy:n nimissä järjestämissopimuksen kilpailuorganisaation tuottamisesta KymiRingillä ajettaviin motocrossin MM-sarjan osakilpailuihin vuosina 2020-2022.
– Kilpailuorganisaatiomme tulee koostumaan pääasiassa jo aikaisemmin arvokilpailutoiminnassa mukana olleista kokeneista ja osaavista talkoolaisista. Tämän yhteistyön myötä kasvatamme lajimme tunnettuutta Suomessa ja yleisesti lajikulttuurin kehittymistä tulevina vuosina, kommentoi Kurt Ljungqvist, Moottoriliiton toimitusjohtaja.
– MXGP -kilpailusta saadut tuotot kohdennetaan tulevaisuudessa SM-sarjan ja MX-liigan kehittämiseen, joten näin tuloista hyötyvät kaikki kilpailunjärjestäjät, kilpailijat ja tapahtumia seuraavat lajiharrastajat, Ljungqvist jatkaa.
Lahden vuoden 2017 MM-hiihtojen ja Salpausselän kisojen tuottajana tunnettu Lahti Events Oy toimii motocrossin MM-sarjan osakilpailun pääjärjestäjänä. Lahti Events Oy:n puolesta MXGP Finland -tapahtuman tuotannosta vastaavat Jesse Kiuru, Riia Martinoja, Natalia Lahtela sekä Jenna Nakari. Tuottajanelikko omaa yhteensä yli 50 vuotta kokemusta urheilutapahtumista erittäin laajalla lajikirjolla.
– Tavoitteena on saada kaikki pärinästä kiinnostuneet kannustamaan maailman motocrosshuippuja ja kotikisaansa valmistautuvaa, Kimi Räikkösen omistamaa, suomalaistallia Ice One Racingiä KymiRingille, summaa suomalaistiimin koordinaattorina aiemmin toiminut Natalia Lahtela.
– Panostamme yleisön asiakaskokemukseen vaikuttaviin asioihin. Olemme valmiita kääntämään kaikki kivet sen eteen, että yleisö viihtyy KymiRingillä koko tapahtumaviikonlopun, kertoo mm. viime syksyn Diili-tuotannosta ja Urheilugaalan pääsihteerinä tutuksi tullut Riia Martinoja.
Teksti: Lahti Events