Motocrossin SM-sarja jatkui viikonloppuna Alavuden mäkisellä radalla ja MX2-luokkaan saatiin mielenkiintoista lisäväriä, kun viime vuoden Venäjän EM-osakilpailussa polvensa loukannut Emil Weckman saapui paikalle taistelemaan SM-pisteistä.
Weckman pääsi takaisin pyörän selkään vasta reilu kuukausi sitten, joten erissä ajetut kaksi kolmatta sijaa olivat positiivinen yllätys. Myös nuorimies itse oli tyytyväinen viikonlopun tulokseen vaikka parannettavaa jäikin.
– Pakko myöntää, että hieman jännitti etukäteen mihin vauhti riittää ja miten kunto kestää. Positiivista on, että jaksoin ajaa hyvin molemmat erät eikä edes kädet puutuneet missään vaiheessa. Kisarutiinin puuttuminen kuitenkin näkyi esimerkiksi siinä, etten saanut aika-ajossa puristettua itsestäni kaikkea irti ja lähtömutkaan menin liian varovasti. Olen kuitenkin todella tyytyväinen pyörääni sekä moottorin että jousituksen osalta ja muutenkin kaikki palaset ovat kohdillaan tuloksen tekemistä varten. Nyt treenataankin kovaa nämä vajaat kaksi viikkoa ennen seuraavaa SM-osakilpailua ja toivottavasti ollaan siellä jo mukana voittotaisteluissa. Kiitos perheelle, Pakelle, Kustille, Sepolle ja tietysti kaikille yhteistyökumppaneille jo tässä vaiheessa, oli mahtavaa päästä takaisin kisahommiin, kiittelee Weckman.
Weckmanin nähdään seuraavan kerran tositoimissa Imatran SM-osakilpailun MX2-luokassa 13.9.2020. Weckmanin pääsarja, EMX250 Euroopan mestaruussarja, jatkuu kuun lopussa Italian Mantovassa.