Motocrossari Stigell haastaa SM-endurokuskit Nurmijärvellä

Lauantaina ratkaistaan myös kerhojoukkueiden Suomen mestaruus 20 joukkueen kesken. SM-kullan voittaa moottorikerho, jolla on yleiskilpailun kolme nopeinta kuljettajaa.

Taistelusta on tulossa tiukka, sillä haastavalla reitillä kaasua kääntävät muun muassa MM-sarjan kuljettajat Eero Remes ja Marko Tarkkala, Päijänneajon voittaja Roni Nikander sekä aikuisten ja nuorten SM-kärkikaarti.

SM-pisteissä luokkansa toisena oleva nurmijärveläinen Aleksi Jukola loukkasi selkänsä ajoharjoituksissa syyskuun alussa. Jukolalta murtui kaksi selkänikamaa kun hän kaatui pahasti extremellä ja sai pyörän päälleen.

SM-mitalin käsistä lipumisen lisäksi Jukolalta jää väliin myös enduron kuuden päivän MM-joukkuekilpailu Sardniassa.

Paikallista moottoripyöräosaamista edustavat motocrossin EM- ja SM-sarjaa ajava Henric Stigell ja enduron ohella ratamoottoripyöräilyssä kilpaileva Jani Partanen. He ajavat B1-luokassa, Stigell numerolla 96 ja Partanen 139.

– Varmasti tulee olemaan vaikeata, varsinkin hitailla ja syheröisillä osuuksilla, jos siellä on vielä kivikkoa seassa. Hiekkapattiosuudet tulevat olemaan minun vahvinta osa-aluetta. Ja totta kai ajan pohjat MK3:lle, pari vuotta sitten edellisen kerran endurossa kilpaillut Stigell lupaa.

Stigell ajoi viimeisen EM-sarjan kilpailun viikonloppuna, reilun viikon päässä siintää SM-sarjan päätös. Kilpailukautta on jäljellä vielä motocrossin SM-joukkuekilpailun ja Tampereen supercrosskilpailun verran.

– Kahden viikon päästä aloitan myös armeijan Lahden Urheilukoulussa Koeajoin kesällä enduropyörää ja tuli mieleen, että olisi kiva ajaa yksi endurokilpailu. Kotikisa sattui mukavasti, eikä ole parempaakaan tekemistä. Hirveästi en ole asettanut tavoitteita. Sain lainaan KTM:n 250-kuutioisen pyörän ja yhden ajokerran perusteella se tuntuu hyvältä. Paras tulee kuin vain nauttii moottoripyörällä ajamisesta, eikä jännitä liikoja, Stigell päättää.

Sunnuntaina ratkeaa
naisten mestaruus

Sunnuntaina samalla reitillä kilpailevat harrastekuljettajat ja naiset, jotka urakoivat noin 50 kilometrin lenkin kahdesti. Lady cupin seitsemän vuotta peräkkäin voittanut Marita Nyqvist on loukkaantumisen johdosta sivussa, joten mestaruuden on nappaamassa Padasjoen Hanna Mertsalmi.

Suositussa harrastekuljettajien C-luokassa kilpailee yhteensä 70 kuljettajaa. Kuljettavat starttaavat matkaan molempina päivinä kello 10. Lähtö ja maali ovat kilpailukeskuksessa Lukkarin koululla. Kierroksella on kolme maastokoetta. Lauantaina A-, B- ja nuorten U20-luokka kiertävät reitin kolmesti.

Vauhdikkainta menoa on kolmannella maastokokeella, joka kulkee motocrossradalla ja sen ympäristössä. Kahdella muulla maastokokeella on luvassa eritasoisia suorituksia ainakin pätkien haastavissa ja teknisestä ajotaitoa vaativissa kivikko-osuuksissa ja mäissä.

Aikataulu:
Lähtö klo 10. Lukkarin koulu, Punamullantie 18.
Klo 10.36 maastokoe 1 (MK1 Sherco 6 km ) Aspiniintyntie 100
Klo 11.15 maastokoe 2 (MK2 Mitas 7 km). Lähtö: Kyläjoentie 588, maali Iivarin metsätie
Klo 11.43 maastokoe 3 (MK3 Racing Bike 5 km) Numlahden motocrossrata, Aittakalliontie 28
Klo 12.48 MK4
Klo 13.27 MK5
Klo 13.55 MK6
Klo 15.00 MK7
Klo 15.39 MK8
Klo 16.07 MK9
Klo 16.32 maali

Ajat ovat ihanneaikoja MK:lle ensimmäisenä saapuvalla kilpailijalle. Sunnuntaina aikataulu on kymmenisen minuuttia löysempi ja kuljettajat tulevat maaliin noin klo 15. Lisätietoja, aikataulut ja lähtöluettelot löytyvät osoitteesta endurosm.fi

 

Uusin numero