Saksalaisjulkaisu Speedweekin mukaan KTM:n kilpailutoiminnan päällikkö Pit Beirer oli antanut tästä lupauksensa kauden päättäneen Valencian GP:n yhteydessä Laglisse-tiimin omistajalle Jaime Fernandez-Avilesille. Vinalesin on tarkoitus testata KTM:ää ensimmäisen kerran tiistaina Almerian radalla.
Vinales kilpaili päättyneellä kaudella Blusens-tiimissä ja FTR Hondalla. Hän voitti kauden ensimmäisillä puoliskolla viisi osakilpailua. MM-sarjassa Vinales sijoittui kolmanneksi seitsemän pistettä maanmiehensä ja ensi kaudella Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin väreissä ajavan Luis Salomin takana.
Koko MotoGP-sarjan kovapalkkaisimpiin kuljettajiin lukeutuvalla Vinalesilla oli teoreettiset mahdollisuudet taistella mestaruudesta Red Bull Ajo KTM-tiimin saksasalaiskuljettaja Sandro Cortesen kanssa vielä ennen kolmea viimeistä osakilpailua.
Vineles teki kuitenkin suurta kohua aiheuttaneen kovan liikkeensä Malesian GP:n aattona ottamalla Kuala Lumpurista kylmästi suunnan kotimaahansa.
Vinales palasi kaikilta mahdollisilta tahoilta anteeksipyydelleen tositoimiin seuraavassa kisassa Australian Phillip Islandilla, mutta siinä vaiheessa uuden luokan historiallisesta ensimmäisestä kaudesta oli jakamatta enää himmeimmät mitalit.
Vinalesin sekava loppukausi jäi kaiken kaikkiaan valjuksi myös menestyksen osaltai. Hän ylsi kahdeksassa viimeisessä osakilpailussa ainoastaan kerran podiumille sijoittumalla Japanin Motegissa toiseksi.
Kuva: Repsol Media