Moottoriliiton juhlavuosi jäi aiempaa laihemmaksi MM-mitalien määrässä

Päättyneellä kaudella suomalaisista moottoripyöräurheilijoista MM-mitaleille ylsivät Joonas Kylmäkorpi, Mauno Hermunen ja Juha Salminen.

Maaradalla mahtavaa jälkeä vuodesta toiseen tekevä Kylmäkorpi piti Suomen kultakannassa, supermoton väriläiskä Mauno Hermunen ajoi hopeaa ja endurolegenda Juha Salminen täydensi mittavaa MM-mitalikokoelmaansa pronssilla.

Saldo on kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailutilanteessa kohtuullinen, mutta toisaalta kaukana siitä, mihin suomalaiset mp-urheilijat kaudella 2011 ylsivät.

Menestys on aaltoliikettä, jonka harjalta suomalaiset ovat – toivottavasti vain hetkeksi – menettäneet otteensa. Asiaan pitää joka tapauksessa reagoida nopeasti ja nimenomaan oikeilla toimenpiteillä kansainvälistä menestystä pitkäjänteisesti rakennettaessa ja ylläpidettäessä.

Suomeen kilahti vuonna 2011 komeasti siis kymmenen MM-mitalia, joista kaksi oli edesmenneen Mika Aholan käsialaa.

Maailmanmestareiksi mallia 2011 kruunattin enduromiesten – Ahola, Salminen ja maajoukkue – lisäksi Kylmäkorpi ja ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokassa kilpaileva Pekka Päivärinta.

Endurosampo jauhoi Suomeen edelleen myös kaksi MM-hopeaa, joista vastasivat Eero Remes ja naisten maajoukkue.

Enduron huippuvuosi heijastui myös MM-pronssimitaleista: Ahola oli kolmas hallisarjassa ja Matti Seistola samalla sijalla avotaivaan alla. MM-pronssia maisteli myös supermoton maajoukkue.

Maajoukkueet toivat Suomelle edelliskaudella näin ollen kolme mitalia kattaen koko väriskaalan.

– Pitää tietenkin muistaa se tosiasia, että vuosi 2011 oli poikkeuksellisen hyvä. Enduro toi paljon mitaleita ja tänä vuonna enää yhden. Asiat ovat huipulla usein hyvin pienestä kiinni ja jaksan kyllä uskoa, että enduronkin osalta tilanne saattaa olla jälleen ensi kaudella aivan toinen, tuumii moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.

Konttinen korostaa koko ajan kovenevaa kilpailutilannetta alleviivaten erityisesti suomalaisten pitkäaikaista menestyslajia enduroa.

– Silmäilin tuossa jokunen päivä sitten enduron MM-sarjan tilastoja pitemmällä aikavälillä ja kyllähän se kertoi ranskalaisarmeijan melkoisesta esiinmarssista. Tämä merkitsee henkilökohtaisten luokkien lisäksi myös sitä, että mitali on jatkossa Sixilläkin yhä kovemman työn takia, tähdentää Konttinen.

Kuvassa Juha Salminen, joka piti Suomen enduron MM-mitalikannassa kaudella 2012. Kuva: www.janneharala.fi

Uusin numero