– Salom on ajanut urheasti ja hienosti, eikä vamma ole suuremmin häneen vauhtiinsa vaikuttanut. Kantapää ei ole vieläkään luutunut täysin, mutta parempaan suuntaan koko ajan mennään, vahvistaa tallipäällikkö Aki Ajo.
Kauden viidenneksi viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonvaihteena Aragonin radalla Espanjassa. Sarjaa 12 kisan jälkeen 19 pisteellä johtava Salom puolustaa Aragonin GP:n voittoa.
– Tilanne on pisteiden osalta hyvä, mutta mennyttä ei ole varaa jäädä sen enempää silmäilemään. Meidän on jatkettava Aragonissa ensimmäisestä harjoituksesta lähtien tiukasti ja keskittyneesti työntekoa. On elettävä tässä hetkessä, Ajo korostaa 192 GP:n kokemuksella.
Salom on noudattanut tunnollisesti Ajon neuvoja ja taktisia ohjeita saavuttamalla jo kuusi voittoa kylmäpäisillä suorituksilla. Hän lähtee luottavaisin mielin kotiyleisönsä eteen.
– Olen iloinen myös sen osalta, että olen pystynyt käynnistämään muutamien viikkojen jälkeen taas kuntotreenin. Jalka on vielä vähän kipeä eikä se salli juoksua, mutta kainalosauvat olen jo pistänyt sivuun.
Aragonin viiden kilometrin mittaisen radan yllä väijyy viikonvaihteessa hienoinen sateen uhka.
– Olen hiukan epäluuloinen kelin osalta, sillä saattaa olla, että sää tuo meille muutamia yllätyksiä viime vuoden tapaan. Silloin voittoni heltisi pitkän ja kovan taistelun jälkeen ja olen varma, että sunnuntaina edessä on jälleen erittäin vaikea kilpailu. Pidän kuitenkin radasta ja sen nopeista kaarteista paljon, sanoo Salom.
Salomin malesialaisen tiimikaveri, pisteissä yhdeksäntenä oleva Zulfahmi Khairuddin pisti San Marinossa ajetussa edellisessä osakilpailussa kauden toistaiseksi parastaan. Kaikki viittaa siihen, että viime kaudella podiumille kivunnut Khairuddin on palannut omalle tasolleen.
– Aragon on ehdottomasti yksi suosikkiradoistani ja uskon, että sen luonne istuu erittäin hyvin pyörällemme ja ajotyyliini. Toivon, että pystyn jatkamaan siitä, mihin Misanossa jäin. Kaikki toimi San Marinon GP:ssä hyvin, vahvistaa itseluottamuksensa löytänyt Khairuddin.
Red Bull KTM Ajo-tiimin kolmas kuljettaja, australialainen Arthur Sissis on pisteissä sijalla 12. Salomin ja Khairuddinin tavoin Aragon saa kehut myös Sissisiltä.
– Kiva rata, jossa ajoin hyvin jo viime vuonna. Haluan toistaa onnistuneen viikonvaihteen ja kokonaisuuden perjantaista sunnuntaihin. Toivottavasti meillä on tällä kertaa hieman parempi onni sään kanssa ja pääsemme nauttimaan kuivan kelin sessioista tällä erittäin nopealla radalla, jonka yksi ratkaisevista paikoista sijoittuu sen viimeiseen mutkaan.
Aragonin ratainfo:
Pituus: 5078 metriä
Leveys: 15 metriä
Mutkat vasemmalle: 10
Mutkat oikealle: 7
Pisin suora: 968 metriä
Valmistunut: 2009
Moto3-luokan kauden 13/17 MM-osakilpailun aikataulu Aragonin radalla Espanjassa:
Perjantai 27.9.
10.00-10.40, 1. vapaa harjoitus
14.10-14.50, 2. vapaa harjoitus
Lauantai 28.9.
10.00-10.40, 3. vapaa harjoitus
13.35-14.15, aika-ajo
Sunnuntai 29.9.
09.40-10.00, warm up
12.00, MM-osakilpailu 13/17