Linnan juhlissa tavattiin nähdä takavuosina useampiakin suomalaisia moottoripyöräurheilun maailmanmestareita varsinkin silloin, kun elettiin enduron kultavuosia.
Viime vuonna suomalaiset moottoripyöräurheilijat saavuttivat kolme maailmanmestaruutta Pekka Päivärinnan, Mauno Hermusen ja Joonas Kylmäkorven myötä.
Kyseistä kolmikkoa ei kutsuttu silloin poikkeuksellisesti Tampereella järjestetylle itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
– Kyllähän se silloin kieltämättä vähän närästi, myöntää nelinkertainen maailmanmestari Päivärinta.
Tampereella suomalaista moottoripyöräurheilua tosin edustivat Ajo Motorsportin omistaja ja tallipäällikkö Aki Ajo avovaimonsa Hanna Hakkaraisen kanssa.
Vasta 14-vuotias Savaste saavutti tänä vuonna suomalaisen moottoripyöräurheilun ainoan maailmanmestaruuden. Savaste juhli junioreiden mestaruutta 85-kuutioisten luokassa.
Savaste oli itsekoikeutetusti mukana reilu viikko sitten Espanjan Jerezissä järjestetyssä kansainvälisen moottoriliiton FIM:n Gaalassa muiden maailmanmestareiden kanssa.