Kausi 2013 käynnistyy sen mukaan vastaavasti kuin tänäkin vuonna, eli Etelä-Amerikan kiertueella Chilessä ja Argentiinassa. Chilessä ajetaan 15.-17. maaliskuuta ja Argentiinassa heti viikko sen jälkeen.
– Argentiina ja Chile tulivat uusina maina mukaan tänä vuonna MM-sarjaan. Molemmat olivat ihan hyviä kisoja ja hyvin järjestettyjä. Kyllähän sinne palaa mielellään takaisin, vaikka ovathan noin kaukaiset kisat kieltämättä kalliita tiimeille, toteaa Beta-pyörällä E3-luokassa kilpaileva Marko Tarkkala.
Juhannus Romaniassa
Myös jatko noudattaa tuttua kaavaa Eurooppaan palatessa: Espanjan ja Portugalin osakilpailut ajetaan viikon välein toukokuun puolivälin tuntumassa.
Portugalista matkaa jatkuu kesäkuussa Kreikan kuulalaakerisoralle, sekä sopivasti juhannukseksi Romaniaan. Kreikassa ja Romaniassa ajettiin MM-pisteistä myös viime kaudella.
Heinäkuussa vuoroaan odottaa Andorra ja kausi pistetään perinteisesti pakettiin syyskuussa Ranskassa.
ISDE palaa perinteisesti
kauden huipentumaksi
Kuuden päivän mittainen MM-joukkuekilpailu ISDE palaa ensi vuonna henkilökohtaisen sarjan jälkeiseen aikaan. Sixi ajetaan Sardiniassa 30. syyskuuta-5. lokakuuta.
Tänä vuonna Sixi sijoittuu itäiseen Saksaan ja Sachsenringin radan tuntumaan 24.-29. syyskuuta, eli aikataulullisesti Suomen ja Ranskan MM-osakilpailujen välimaastoon.
– Ainakin minusta on ehdottomasti parempi palata vanhaan syysteemiin, jolloin Sixi ajetaan henkilökohtaisen sarjan jälkeen, sanoo Tarkkala.
Tämän kauden MM-sarjasta on ajamatta Chilen, Argentiinan, Espanjan, Portugalin ja Italian jäljiltä vielä kolme osakilpailuviikonvaihdetta.
Ne odottavat vuoroaan 25.-26. elokuuta Ruotsin Karlsborgissa, 1.-2. syyskuuta Heinolassa ja 20.-21. lokakuuta Ranskan Brignolessa.
Enduron MM-sarjan kauden 2013 alustava kilpailukalenteri:
15.-17.3. Chile
22.-24.3. Argentiina
10.-12.5. Espanja
17.-19.5. Portugali
14.-16.6. Kreikka
21.-23.6. Romania
21.-23.6. Romania
12.-14.7. Andorra
06.-08.9. Ranska
* Motocrossin MM-sarjan alustavat kilpailukalenterit:
http://www.fim-live.com/fileadmin/alfresco/FIM_Motocross_Commission_-_2013_Calendars,_11_July_2012.pdf