Marquez kellotti kuninkuusluokan torstain ainoassa sessiossa lukemat 1.55,281. Ne uupuvat vain kymmenyksen Casey Stonerin nimissä vuodelta 2008 olevasta rataennätyksestä.
– Ihan kelpo avaus. On aina tärkeää saada hyvä avaus viikonvaihteelle. Fiilis oli ihan kohdallaan ja vastaava kuin täällä ajetuissa viimeistelytesteissä. Tosin nyt pitoa oli hieman vähemmän. Huomenna radan pinta on varmasti parempi ja kierrosajat kohenevat sen myötä paljonkin, lupasi Marquez.
Hondan tehdastiimin kuljettajat olivat väkevässä iskussa, sillä Dani Pedrosa hiillosti kahden edelliskauden mestaria vain 76 tuhannesosan päässä.
Yllätyksestä – jos toisaalta sellaisesta voi enää puhua – vastasi paluun MotoGP-luokkaan tehnyt Suzuki. Aleix Espargaro tuikkasi ennakkoluulottomasti kolmanneksi 0,404 sekuntia Marquezista.
Yamahan tehdastiimin Jorge Lorenzo päätyi neljänneksi ennen Hondan LCR-satelliittitiimissä kisaavaa Cal Crutchlowia.
Ducatilla viimeisteltiin seuraavat sijat, joskin odottamattomassa järjestyksessä. Satelliittitiimin Danilo Petrucci oli kuudes ennen tehdastiimin Andrea Doviziosoa.
Ducati-kuljettajista lisäksi Yonny Hernandez kiirehti Lorenzon tiimikaveri Valentino Rossin edelle. Renkaiden kanssa pähkäillyt Rossi oli siis yhdeksäs 0,881 sekuntia pohjista.
MotoGP-luokka jatkaa urakkaansa perjantaina kahdella harjoituksella.
Kallio ja Ajo molemmat sijalla
19 ensimmäisissä harjoituksissa
GP-sarjan molemmat suomalaiskuljettajat, Mika Kallio ja Niklas Ajo päätyivät 19:nneksi Moto2- sekä Moto3-luokkien ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa.
Sam Lowes piti Speed UP-pyörällään Moto2:ssa todella hurjaa vauhtia alittamalla rataennätyksen ajalla 1.59,717. Kallio jäi Italtrans-tiimin Kalexillaan pohjista 2,956 sekuntia.
Kallion tavoin Kalex-pyörää käskyttävä Ajo Motorsportin Johann Zarco oli toinen 0,622 sekuntia Lowesin takana.
Moto3-luokan parhaasta vauhdista Hondallaan vastasi Ajon viime kauden Husqvarna-tallikaveri Danny Kent.
Kent viimeisteli numerot 2.06,601, joista Boe41 RBA-tiimin KTM:llä kisaava Ajo jäi 2,106 sekuntia.
Moto3-luokan avaussession toiseksi parasta vauhtia piti Red Bull KTM Ajo-tiimin Miguel Oliveira vain 99 tuhannesosaa Kentia jäljessä.