– Minun pitää päättää kausi yhtä vahvasti kuin sen aloitinkin, linjaa viime sunnuntaina Japanin Motegissa viidenneksi päätynyt Kallio.
– Minun on jatkettava Australiassa samalla tavalla kuin aloitin Japanin GP:n viime perjantaina, kuittaa Motegissa kolmanneksi päätynyt Rabat.
– Minulla on mennyt aina hyvin Australiassa. Olen terävässä iskussa ja tiimi tekee upeaa työtä, joten tavoitteeni ei voi olla mikään muu kuin voitto, säestää Motegissa toiseksi päätynyt Vinales.
Rabat, Kallio ja Vinales ratkaisevat kauden 2014 mitalien kohtalot, sillä jaossa on enää yhteensä 75 pistettä. Muilla ei prinikoille ole enää asiaa.
Rabatilla on koossa muhkeat 294, Kalliolla 256 ja MotoGP-luokkaan ensi kaudella Suzukin riveissä siirtyvällä Vinalesilla 224 pistettä.
Rabatin espanjalaisella maanmiehellä Vinalesilla on yhä teoreettinen mahdollisuus jopa mestaruuteen, mutta käytännössä 70 pisteen takamatka on tässä vaiheessa aivan liian suuri ajamalla umpeen kurottavaksi.
Rabatilla on jo
mestaruus katkolla
Kallion tavoin Moto2-luokassa – mestarina tai ei – jatkava Rabat hypistelee ensimmäistä mestaruuspalloa käsissään Australiassa.
Viime vuoden pronssi kirkastuu kullaksi, jos Rabat poimii tuulille alttiilta saariradalta talteen 12 pistettä Kalliota ja viisi täplää Rabatia enemmän.
Rabatin kauden kahdeksas voittoakaan ei tosin vielä takaisi mestaruutta, jos Kallio yltää vähintään kolmen sakkiin. Neljäs sija ei suomalaiselle tässä tapauksessa riitä. Toki monia muitakin matemaattisia vaihtoehtoja on olemassa.
Kallio ei kuitenkaan vaivaa kypäräänsä näillä ajatuksilla. Hänen päätavoitteensa on pitää Rabat takanaan. Tosin se ei ole onnistunut viidessä viimeisessä kisassa, joissa Rabat on ollut erittäin vahva ja Kallio puolestaan kärsinyt kerta toisensa jälkeen mystiseksi luonnehditusta takarengasongelmasta.
Kalliolla kaksi podium-
sijoitusta Australiassa
Kallio ajoi viime vuonna Australian GP:ssä seitsemänneksi ja Rabat kahdeksanneksi. Kummatkaan eivät ole yltäneet urallaan vielä voittoihin Phillip Islandilla.
Rabatilla ei ole merellisissä maisemissa sijaitsevalta Phillip Islandin radalta vielä ainuttakaan podiumsijoitusta, mutta Kallio ajoi Australiassa kaudella 2006 piikkiluokassa toiseksi ja kahta vuotta myöhemmin 250-kuutioisissa kolmanneksi.
GP-sarjan tiivistempoinen kaukomaiden kiertue jatkuu Australian jälkeen viikon kuluttua Malesian Sepangissa. Kausi kietaistaan perinteisesti pakettiin Valencian Ricardo Tormo-radalla Espanjassa 9. marraskuuta.
Pitkällä uralla jo 212 GP:tä ajaneen Kallion, 31, mittavasta palkintokokoelmasta löytyy entuudestaan kolme MM-mitalia, eli hopeat 125-kuutioisista kausilta 2005 ja 2006, sekä pronssi 250-kuutioisista vuodelta 2008. Kallion neljäs mitali sai sinettinsä jo edellisessä osakilpailussa Aragonissa.
Tilastoja komistaa edelleen 16 voittoa, 18 paalupaikkaa ja yhteensä 48 podiumsijoitusta.
Kallio on ajanut meneillään olevalla kaudella tähän mennessä kolme voittoa, kolme paalupaikkaa ja yhdeksän podiumsijoitusta.
Valencian GP:n aika-ajopäivänä 32 vuotta täyttävän Kallion ura jatkuu ensi kaudella Italtrans-tiimissä italialaisen Franco Morbidellin, 19, rinnalla.
* Phillip Islandin ratainfo:
Pituus: 4448 metriä
Leveys: 13 metriä
Mutkat vasemmalle: 7
Mutkat oikealle: 5
Pisin suora: 900 metriä
Valmistunut: 1956
Modifioitu: 1988
* MotoGP-sarjan 16/18 MM-osakilpailun, Australian GP:n aikataulu:
Perjantai 17.10.
02.00-02.40, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
02.55-03.40, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
03.55-04.40, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
06.10-06.50, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
07.05-07.50, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
08.05-08.50, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus
Lauantai 18.10.
02.00-02.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
02.55-03.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
03.55-04.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
05.35-06.15, Moto3-luokan aika-ajo
06.30-07.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
07.10-07.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
07.35-07.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
08.05-08.50, Moto2-luokan aika-ajo
Sunnuntai 19.10.
02.40-03.00, Moto3-luokan warm up
03.10-03.30, Moto2-luokan warm up
03.40-04.00, MotoGP-luokan warm up
05.00, Moto3-luokan 16/18 MM-osakilpailu
06.20, Moto2-luokan 16/18 MM-osakilpailu
08.00, MotoGP-luokan 16/18 MM-osakilpailu