Kallion toinen pyörä väärissä säädöissä Mugellossa
Mika Kallio saavutti vaikean viikonlopun jälkeen kolme MM-pistettä 13. sijallaan Italian Mugellon radalla. Vesisateen jäljiltä MotoGP-luokan kisa käynnistettiin sadekelin kuvioiduilla renkailla, mutta kaikki kuljettajat kävivät varikolla ennen kilpailun puoliväliä vaihtamaan alleen kuivankelin säädöissä olleet moottoripyörät.
Ennen varikkokäyntiään parhaimmillaan jo kuudentena ollut Kallio kävi vaihtamassa pyörää, kun kisaa oli jäljellä 13 kierrosta. Sen jälkeen valkeakoskelainen kärsi tallinsa tekemästä säätövirheestä, eikä Kallion vauhti enää sen jälkeen riittänyt kymmenen nopeimman joukkoon. Kilpailun voittoon ajoi Casey Stoner, josta Kallio jäi 52 sekuntia.
– Sadekelin renkailla ja säädöillä vauhtini oli hyvällä tasolla ja nousin sijalle 11 ennen ensimmäisten varikkokäyntien alkamista. Tulin itse vaihtamaan pyörää viimeisten joukossa. Kuivalla kelillä hommasta ei enää tullut mitään, kun tallin väki oli tehnyt virheen pyörän säätöjen kanssa, Kallio ihmetteli.
– Pyörän keula oli virheellisesti säädetty liian alas, joten se oli kuin kivirekeä olisi ajanut. Kierrosajat olivat kaukana kärjestä, kun ne alussa sadekelillä olivat aivan kärjen tasolla.
– Varikkokäynnin jälkeen hävisin heti reilut 20 sekuntia, kun ajettavuus oli erittäin heikolla tasolla. Kun renkaat saavuttivat oikean lämpötilansa, ongelmana oli keulan ja jousituksen toimimattomuus. Vieläkään ei tämä Mugellon epäonnen taika helpottanut minun osaltani, summasi 0,016 sekunnilla Toni Eliaksen takanaan pitänyt Kallio.
****
Kallio tyytymätön pyörän säätöihin, huippunopeus ennätyslukemissa
Uransa viidenteen MotoGP-luokan kilpailuun valmistautuva Mika Kallio jätettiin perjantain harjoitusjaksolla viimeiselle eli 17. sijalle Italian Mugellossa. Yamahan Jorge Lorenzo oli nopein, josta Pramac Racing -tallin Ducatilla ajava Kallio jäi 2,749 sekuntia.
Kisaviikonlopun helteinen avauspäivä ei suonut montaa ilonaihetta Kalliolle, mutta valkeakoskelainen alitti kolmen muun kuljettajan kanssa entisen MotoGP-pyörien huippunopeusennätyksen. Kallion suoranopeus oli 348,1 km/h, kun entinen ennätys kirjattiin lukemin 343,7. Kaikkien aikojen ennätys on nyt Dani Pedrosan nimissä, 349,3.
– Testeissä on ajettu ennenkin yli 340 vauhtia, joten ei se siinä mielessä ihmeelliseltä tuntunut. Moottori ja suorituskyky on yksi Ducatin vahvuuksista. Mugellon radalla on hieno ajaa varsinkin italialaistallin pyörällä, kun kannustus on kovaa, Kallio totesi.
– Tärkeimmät asiat eivät tänään kuitenkaan toimineet, kun säätöjen osalta mentiin aivan metsään. Tunnin mittaisen jakson alussa pyörä oli ihan ookoo, mutta sen jälkeen mentiin säädöissä väärään suuntaan. Ajoin jo neljännellä kierroksella samanlaisen kierrosajan, kuin mihin jakson lopulla ylsin.
– Lauantain aika-ajoon pyörää muutetaan aika paljon, koska lisää vauhtia on pakko löytää. Näillä säädöillä pyörä kyllä meni eri suuntaan, mihin kuljettaja olisi halunnut, Kallio summasi.