– Eipä tästä kisasta oikeastaan muuta jäänyt käteen kuin muutama piste. Ennen kisaa olleeseen warm-up -sessioon kokeiltiin vielä muuttaa säätöjä, ja päädyttiin niillä sitten myös lähtemään kisaan. Ne menivät kuitenkin taas väärään suuntaan ja kisa oli oikeastaan aikamoista selviytymistaistelua, pettynyt Kallio totesi verkkosivuillaan.
14 vuotta MM-ratoja ajanut Kallio koki Texasin osakilpailun olleen yksi hänen uransa raskaimmista.
– Sain kisaan hyvän lähdön ja ensimmäisillä kierroksilla pystyin roikkumaan siinä kärkiletkassa, mutta lähinnä siksi, että tuoreilla renkailla riitti vielä pitoa. Sitten kun renkaat kuluivat, niin pyörästä tuli entistä vaikeampi ajaa, ja se teki kisasta vielä fyysisestikin todella raskaan. Tein siinä parhaani ja yritin pitää paketin edes jotenkin kasassa, uupunut Kallio jatkoi.
Aivan viimeisille kierroksille asti Kallio kävi kamppailua sijoista 6-10. Ennen viimeistä mutkaa suomalainen oli vielä yhdeksäntenä, mutta pystyi kuittaamaan Julian Simonin ohi ennen ruutulippua.
– Taistelu oli tiivistä aivan loppuun asti ja sijoitukset vaihteli koko ajan. Sain siinä viimeisen mutkan jälkeen vielä kuitenkin napattua Simonin päänahan ja kaikki pisteet ovat tässä vaiheessa kotiinpäin, Kallio kertoi.
– Nyt ollaan MM-pisteissä sijalla kahdeksan, joten se ei todellakaan ole sitä mitä on lähdetty hakemaan, mutta toisaalta ei tässä mitään paniikkinappulaa tarvitse vielä missään nimessä hamuilla. Pisteet ovat menneet nyt kahdessa ensimmäisessä kilpailussa aika ristiin ja erot ovat tasaisia. Mitään ei ole vielä menetetty, Kallio vakuutti.
Moto2-luokan seuraava MM-osakilpailu ajetaan jo viikon päästä Argentiinassa. Tangon ja viinin luvattuun maahan Kallio lähtee luottavaisena.
– Nyt ollaan tämän Teksasin kisan jälkeen taas huomattavasti viisaampia ja tiedetään mitä tehtiin säätöjen kanssa väärin. Erityisesti toivon, että Argentiinassa pystyisimme vetämään viikonlopun läpi ilman turhia ongelmia ja keskittymään ennalta laaditun ohjelman läpikäymiseen. Rata on mieleinen ja meillä on kuitenkin täysi potentiaali nousta taistelemaan ihan kärkisijoituksista kunhan saadaan paketti kasaan, joten hyvillä mielin lähdetään seuraavaan kisaan, Kallio ennakoi kauden kolmatta kilpailua.