Tämän viikon tiistaina KTM Motorsportin pääkonttorilla Itävallan Munderfingissä jatkosopimuksen allekirjoittanut Mika Kallio tulee aloittamaan ensi vuonna jo neljännen vuoden KTM:n MotoGP-projektin testikuljettajana.
– Tietysti kaikki oli jo aika lailla pidemmän aikaa tiedossa, mutta nyt saatiin homma valmiiksi ja sopimus allekirjoitettua, Kallio iloitsee.
Myös KTM:n motorsport-osaston johtaja Pit Beirer on tyytyväinen saadessaan pitää suomalaisen itävaltalaistiimissä myös jatkossa.
– On hienoa nähdä Mika liikkeellä ja keskittyneenä pikaiseen toipumiseen. Oli positiivista, että hän pystyi jo matkustamaan Itävaltaan puhumaan tulevaisuuden suunnitelmista. Hän on ollut tärkeä osa työtämme projektin alusta saakka. Meille on erittäin järkevää jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan sekä hyödyntää hänen vauhtiaan, tietotaitoaan ja kokemustaan, Beirer toteaa.
Kallio loukkasi polvensa heinäkuussa Sachsenringin MotoGP-osakilpailun vapaissa harjoituksissa. Suomalaisen piti allekirjoittaa jatkosopimus KTM:n kanssa juuri onnettomuuspäivänä, mutta tiimi halusi katsoa, miten suomalaisen toipuminen edistyy. Loukkaantumisen takia Kallio ei ole pystynyt osallistumaan villinkortin kilpailuihin tänä vuonna Jerezin ja Barcelonan osakilpailuja lukuun ottamatta.
– Nyt on hyvä, kun tietää, mitä jatkossa on luvassa. Jo etukäteen oli tiedossa, että villinkortin kisoja ei tule niin paljon, koska KTM:llä tulee olemaan ensi vuonna myös satelliittitiimi ja sitä myötä neljä pyörää kilpailuissa. Laji on kuitenkin loukkaantumisherkkä, ja on sovittu, että minä tulen olemaan se tuuraajakuski kaikille näille neljälle kuljettajalle.
Kymmenenneksi kauden ensimmäisessä villinkortin kilpailussaan sijoittunut Mika Kallio näytti KTM:n tehdaskuljettajille kaapin paikan Jerezissä lyömällä sekä Pol Espargaron että Bradley Smithin. Kuva: Markus Berger
KTM suunnittelee ajattavansa ensi vuonna kahta testikuljettajaa juuri loukkaantumisriskin takia, sillä pian Kallion polvileikkauksen jälkeen tiimin tehdaskuljettaja Pol Espargaro jäi myös sairaslomalle kaaduttuaan Brnon osakilpailussa.
– Tänä vuonna oli loukkaantumisten suhteen huono ajoitus, kun jäi tekemättä tärkeitä syksyn testejä, joissa olisi pitänyt kehittää ensi vuoden pyörää. Kesken kauden ei ole helppo löytää hyviä testikuljettajia ja sen takia KTM haluaa nyt kaksi testikuljettajaa.
Vahvimpana ehdokkaana Kallion rinnalle on mietitty MotoGP-uransa tähän kauteen päättävää Hondan Dani Pedrosaa.
– Pedrosa siinä on ollut tapetilla, mutta mitään sopimusta heillä ei vielä ole, vaikkakin neuvottelut ovat jo aika pitkällä. Jos Pedrosa siihen tulee, on se tietysti projektin kannalta kova juttu. Hän tuo paljon kokemusta ja tietotaitoa Hondalta. Ilman muuta haluan, että siihen tulee sellainen kaveri, jolla on vauhtia ja kokemusta, ja joka pystyy haastamaan myös minun tekemistä. Hän tulee olemaan hyvä mittari siinä, missä mennään. Pedrosallakin on varmasti kova työmoraali, joten se nostaa entisestään testitiimin arvoa.
Kallion polvileikkauksesta on nyt seitsemän viikkoa aikaa ja mies tekee kovasti työtä päästäkseen pian takaisin sorvin ääreen.
– Paljon on koko ajan polvea kuntoutettu, mutta älytön työ on vielä edessä. Sanotaan, että vajaassa puolessa välissä ollaan kuntoutumisen suhteen. Pyörän päällä otin hiljattain vähän kylmätyyppejä, mutta vielä on pitkä matka, että saadaan polveen se liikerata, mitä esimerkiksi keskellä mutkaa pyörän päällä roikkuessa tarvitaan.
– Lääkärit aikanaan asettivat tavoitteeksi ensi vuoden, mutta itse lähden siitä, että loppuvuodesta ennen kuin testit loppuvat, pyörää ajetaan. On hyvä asettaa välietappeja, niin tietää, minkä takia työtä tehdään, toteaa Kallio ja suuntaa fysikaaliseen hoitoon.