Mika Aholalle viides peräkkäinen enduron Maailmanmestaruus

Ahola on ensimmäinen kuljettaja, joka on voittanut mestaruuden
jokaisessa kilpaluokassa. Miehen palkintokaappia koristavat jo ennestään
E1- ja E2-luokkien voittopokaalit kaksin kappalein. Lajissaan kaiken
saavuttanut mies ei kuitenkaan osoita lopettamisen merkkejä, vaan katse
on käännetty tukevasti uuteen kauteen ja tulevaan luokkavalintaan.

Sunnuntaina tiimin menestys sai jatkoa, kun nuori ranskalainen Jeremy
Joly taisteli itsensä juniorien EJ-luokan maailmanmestaruuteen. Tiukka
taistelu käytiin espanjan Mario Romania vastaan. Myös Ahola vakuutti
päätöspäivänä, päästen tuulettamaan jälleen yhtä voittoa korkeimmalle
korokkeelle.

Honda HM Zanardon menestystä täydensi Rodrig Thain, joka voitti E1-
luokan päätöspäivän kisan Juha Salmisen jäätyä tiukan taistelun jälkeen
toiselle sijalle. Thainille voitto oli kauden ensimmäinen, ja näin mies
saavutti sarjapisteissä neljännen sijan

Honda HM Zanardo -tiimi pääsi myös juhlistamaan E3-luokan valmistajien
mestaruutta. Kauden kova työ palkittiin kolmella osakilpailuvoitolla ja
kolmella mestaruudella.

Mika Ahola, Honda HM Zanardo, E3 Maailmanmestari:
”On upeaa jäädä historian ensimmäisenä kuljettajana, joka on onnistunut
voittamaan mestaruuden viisi kertaa peräkkäin ja jokaisessa luokassa.
Sanat eivät riitä ilmaisemaan kiitostani tiimille ja kilpainsinöörilleni
Lukelle. Valtavat kiitokset kaikille!”

Franco Mayr, tiimipäällikkö, Honda HM Zanardo:
”On upeaa voittaa nämä mestaruudet. Haluamme kiittää Moto SpA:n Alfred
Ciresaa, joka on tarjonnut tukeaan kauden aikana. Kiitokset myös Guarino
Zanardolle, joka on ollut jo pitään päätukijamme, sekä tietenkin myös
muille sponsoreillemme, jotka auttoivat meitä pääsemään tähän
historialliseen saavutukseen.”

Uusin numero