Alle 18-vuotiaiden MXJ-luokan Ville Meisola oli ainoa, joka pystyi kahteen erävoittoon. MX125-luokan yhteistulosten paras oli Teemu Lahtinen ja MXB-luokan virolainen Rogert Room.
Miehikkälän Moottorikerhon Meisola ei ollut tyytyväinen startteihinsa, mutta hän pystyi nousemaan kummassakin erässä voittoon. Hyvinkään Moottorikerhon Antti Ahtila veti letkaa pitkään toisessa erässä, mutta joutui lopulta antautumaan Meisolalle. Yhteistulosten kakkospaikan otti Hyvinkään Moottorikerhon Teemu Kinnari. Ahtila oli kolmas.
– Ahtila ajoi todella kovaa toisessa erässä. Jouduin oikein kunnolla yrittämään, vaikka loppuerästä ero kasvoikin minun edukseni. Rata oli jo aika kulunut, minkä huomasi väsymisenä, Meisola kertoi.
125-kuutioisten MX125-luokan voitti Vantaan Moottorikerhon Lahtinen, joka lähti kilpailuun ennakkosuosikkina. Akaan Moottorikerhon Sami Naukkarinen ei luovuttanut helpolla, vaan otti avauserän voiton.
Lahtinen oli ensimmäisen erän kakkonen ja Naukkarinen vastaavasti toisen erän, joten sijoitusten mentyä tasan paremmuuden ratkaisi toisen erän tulos. Naukkarisen jälkeen yhteistulosten kolmanneksi ajoi Kurikan Enducrossin Matias Latvala.
– Onnistuin kummassakin startissa, mutta toisessa erässä pidin Naukkarisen takanani. Voittoani helpotti Naukkarisen kaatuminen lopussa, mutta sitä ennen kuulin kyllä koko ajan hänen pyöränsä äänen aivan kannassani, Lahtinen kuvaili.
Aikuisharrastajien MXB-luokassa voittoa juhli virolainen Rogert Room, joka ajoi eräsijat kaksi ja yksi. Yhteistulosten toiseksi ehtinyt Turun Moottorikerhon Jere Lipponen otti ensimmäisessä erässä varsin vakuuttavan voiton ja johti toistakin erää, kunnes kunto alkoi loppua ja vauhti hiippua. Lipponen oli toisessa erässä kolmas.
Yhteistulosten kolmannen sijan otti Hyvinkään Moottorikerhon Jere Lehtiö.
– Kaaduin aiemmin kisassa Virossa, minkä takia oikea ranteeni on edelleen kipeä. Ei ollut täysin vaivatonta ajaa, mutta voitto maistuu, Room iloitsi.
Torniossa järjestetään sunnuntaina MX1-luokan SM-osakilpailu sekä MXJ- ja MXC/A-luokkien Suomen Cup -osakilpailu.
MXJ-luokka:
1. Ville Meisola, MieMK, Kawasaki, 50 pistettä
2. Teemu Kinnari, HyMK, Honda, 40
3. Antti Ahtila, HyMK, KTM, 36
MX125-luokka:
1. Teemu Lahtinen, VMK, Husqvarna, 47
2. Sami Naukkarinen, AMK, Yamaha, 47
3. Matias Latvala, KurEC, KTM, 40
MXB-luokka:
1. Rogert Room, Viro, Suzuki, 47
2. Jere Lipponen, TMK, Kawasaki, 45
3. Jere Lehtiö, HyMK, Honda, 40
Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/1039552