Marquez villitsi kotiyleisönsä Aragonissa viemällä kauden 14. osakilpailun aika-ajon nimiinsä uudella ennätysajalla 1.47,987. Casey Stonerin nimissä ollut aiempi rekordi alittui yli kuudella kymmenyksellä.
Paalupaikka oli kuninkuusluokan tulokaskuljettaja Marquezille jo kauden seitsemäs ja samalla kolmas putkeen.
Marquez peittosi kukisti uhkaajansa, hänestä sarjassa 34 pistettä jääneet Jorge Lorenzon ja Dani Pedrosan niukasti, mutta tyylipuhtaasti.
Kaksi edellistä osakilpailua Yamahalla voittanut Lorenzo jäi kärjestä kymmenen tuhannesosaa. Marquezin tallikaveri Pedrosa tuli puolestaan 0,153 sekuntia Lorenzon takana.
– Minulla oli hyvä tuntuma pyörään, mutta myös Jorgella ja Danilla on molemmilla erittäin hyvä vauhti päällä. Faneille on luvassa sunnuntaina hieno kilpailu, huikkasi Marquez kestohymy kasvoillaan.
Lorenzo ei ole vielä pystynyt voittoon Aragonissa. Nyt hän omaa siihen täydet saumat.
– Tein nopeimmalla kierroksellani pienen virheen ensimmäisessä mutkassa. En pystynyt aivan täydelliseen kierrokseen, mutta eihän sellaista synny koskaan keneltäkään, huikkasi Lorenzo kylmän viileästi.
Pedrosa hallitsi harjoituksia, mutta aika-ajossa paukut eivät enää riittäneet Marquezin haastamiseen. Pedrosa puolustaa Aragonin osakilpailun voittoa.
– Harjoitukset menivät hyvin ja aika-ajossa tärkeintä oli saavuttaa eturivin lähtöpaikka. Sillä on suuri merkitys, sillä tällä radalla ensimmäinen mutka tulee nopeasti vastaan.
Lorenzon tallikaveri Valentino Rossi taisteli tiukasti eturivin paikasta, joka jäi häneltä harmittavasti vain viiden tuhannesosan päähän. Rossi oli elementissään radan kolmella ensimmäisellä sektorilla, mutta neljäs oli enemmän tai vähemmän tuskaa kärkitrioon verrattuna.
Seuraaville sijoille ja Rossin kanssa sunnuntain kilpailun kakkosriviin ajoivat Hondan satelliittitiimien kuljettajat Stefan Bradl ja Alvaro Bautista.
Bradl joutui tunnustamaan Marquezin 0,324 ja Bautista 0,498 sekuntia nopeammakseen.
Aragon, Espanja.
MotoGP-luokan 14/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo 2 ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 1.47,804
2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 0.010
3. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,153
4. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 0,158
5. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 0,324
6. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 0,498
7. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,849
8. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 1,050
9. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 1,415
10. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 1,544
11. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 1,624
12. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 2,290