Kauden yhdeksännen osakilpailun ykkössija oli kahden kuljettajan, eli paalupaikalta 32 kierroksen kisaan ampaisseen Hondan LCR-tiimin saksalaisen Stefan Bradlin ja Marquezin välinen kauppa.
Upean lähdön ottanut Bradl johti kilpailua 19 kierrosta, kunnes Marquez iski. Siihen Bradl ei pystynyt enää vastaamaan ja Marquezin kauden kolmas voitto oli tosiasia.
Ykkössija oli Marquezille samalla jo kauden toinen USA:n maaperällä, sillä hän nappasi kuninkuusluokan neitseellisen voiton huhtikuussa Austinissa.
Viikko sitten Sachsenringin radalla Saksassa voittoa tuulettanut Marquez tervehti korkkiruuvikaarteestaan kuuluisan Laguna Secan ruutulippua 2,298 sekunnin erolla Bradliin, joka ajoi MotoGP-luokan uransa ensimmäisen podiumsijoituksen.
”Uusi rata ja täydet pisteet
– nyt on mukava lähteä lomille!”
– Minulle uusi ja rata ja täältä täydet 25 pistettä. Näistä asetelmista on todalla mukava lähteä lomille, myhäili Marquez.
– Odotin, että minulla olisi ollut enemmän vaikeuksia Lagunassa, sillä varsinkin tv:stä nähtynä tämä vaikutti varsin haastavalta radalta. Pääsin radan kanssa kuitenkin nopeasti sinuiksi heti ensimmäisessä vapaassa harjoituksessa. Oikeastaan ainoaksi virheeksi jäi kaatuminen lauantain aika-ajon loppupuolella, tilitti Marquez.
Marquez myönsi, että kisan alku oli hänelle vaikea.
– Kyllä, olin jopa tavallaan vähän pelokas eturenkaan pidon osalta täydellä tankilla ajettaessa.
Bradl puolestaan myönsi rehdisti, että Marquezin ohituksen jälkeen hän keskittyi säilyttämään toisen sijansa. Vastaiskuun ei ollut enää tilaisuutta eikä paukkuja.
– Tiesin, että kisavauhtini on kohdallaan ja ajoinkin alussa todella hyvin. Tosin minullakin oli hieman ongelmia eturenkaan pidon kanssa. Olen tyytyväinen toiseen sijaan, mutta lähdin tietysti tavoittelemaan tästä kisasta vielä enemmän, pudotteli Bradl.
Rossi: ”Tärkeämpi kuin
Saksassa saavutettu podium”
Kolmannesta sijasta käytiin puolestaan tiukka vääntö Yamahan Valentino Rossin ja Hondan Gresini-tiimin Alvaro Bautistan välillä. Se taistelu päättyi 59 tuhannesosalla Rossin eduksi.
Rossi jäi tosin voittajasta jo 4,498 sekuntia. Marquez ohitti Rossin kisan alkuvaiheessa korkkiruuvissa ja hiekan kautta. Ohitus tapaili vastaavaa, jonka Rossi teki samassa paikassa Casey Stonerista kaudella 2008.
– Olen iloinen. Tämä oli minulle ehdottomasti tärkempää kuin viikko sitten Saksassa saavutettu kolmas sija. Olin kilpailun nopein Yamaha-kuljettaja, mutta vaikka otinkin fantastisen startin, niin minulle ei ollut tällä kertaa asiaa kärkikaksikon vauhtiin, alleviivasi Rossi.
Läheltä tosin piti, että Rossi olisi menettänyt mahdollisuuteensa Bautistan hiillostuksessa.
– Siihen taisteluun mahtui minulta yksi iso pelastus. Näin, että se oli merkki podiumsijoituksesta!, naureskeli Rossi.
Lagunassa nähtiin myös toipilaskuljettajien välinen kamppailu viidennestä sijasta. Hondan Dani Pedrosa pystyi kääntämään sen edukseen pitämällä Yamahan Jorge Lorenzon 3,713 sekunnin turvin takanaan.
Pedrosa on sarjassa toisena siis 16 pistettä Marquezin takana. Lorenzo tulee kolmantena 26 pistettä Marquezista.
MotoGP-luokan kuljettajilla on nyt edessään neljän viikon mittainen kesätauko. Tositoimiin palataan 16.-18. elokuuta Indianapolisin radalla USA:ssa.
Laguna Seca, USA.
MotoGP-luokan 9/18 MM-osakilpailu:
1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 44.00,695
2. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 2,298
3. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 4,498
4. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 4,557
5. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 9,257
6. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 12,970
7. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 15,304
8. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 33,963
9. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 34,129
10. Hector Barbera Espanja, Avintia Blusens FTR + 1.02,369
11. Alex de Angelis San Marino, Ignite Pramac Racing Ducati + 1.02,604
12. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 1.03,593
13. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda-Suter + 1.20,450
14. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing ART + 1 kierros
15. Yonny Hernandez Kolumbia, Paul Bird Motorsport ART + 1 kierros
Pistetilanne:
1. Marquez 163
2. Pedrosa 147
3. Lorenzo 137
4. Rossi 117
5. Crutchlow 116
6. Bradl 84
7. Dovizioso 81
8. Bautista 71
9. Hayden 65
10. Aleix Espargaro Espanja, ART 52
11. Bradley Smith Iso-Britannia, Yamaha 51
12. Michele Pirro Italia, Ducati 36
13. Andrea Iannone Italia, Ducati 24
14. Barbera 24
15. Randy de Puniet Ranska, ART 19
Seuraava osakilpailu: 18.8. Indianapolis, USA.