Marquez puolustaa Katalonian GP:n voittoa, mutta Hondan vikuroiva paketti ei ole vetänyt tällä kaudella vertoja viime vuodelle, jolloin maestro marssi vastustamattomasti voitosta voittoon.
Marquez on sarjassa vasta viidentenä ja jo 49 pistettä Yamahan Valentino Rossia jäljessä.
Rossi luonnehtii Marquezin tilannetta selkeästi suuremmaksi yllätykseksi kuin toisaalta Ducatin väkevää tuloa mukaan kärkikahinoihin.
”Limiitillä ajettaessa
kaikkea voi tapahtua”
– Kaikkea voi tapahtua, kun ajat limiitillä, Marquez palaa vielä hetkeksi edellisen osakilpailun painajaistunnelmiin Mugellossa.
Italian GP merkitsi Marquezille jo kauden toista nollakisaa kaatumisen seurauksena.
– Kaikille sattuu virheitä, mutta Marcilla ei ole enää niihin varaa. Rossilla ja kolme viimeistä kisaa voitaneella Lorenzolla (Jorge) on tässä mielessä tavallaan kaksi jokeria hihassaan, muotoilee Hondan tiimipäällikkö Livio Suppo.
Kaudesta on takana vasta kolmannes ja ajamatta yhä 12 osakilpailua, mutta selviö on, että Marquezin on palattava pikaisesti voittajaksi tai ainakin Yamaha-duon Rossi-Lorenzo edelle.
Se vaatii kovia ponnisteluja myös Hondalta, jotta pyörä saadaan toimimaan kisapituuksissa. Elektroniikka ja runko. Ne ovat nyt ja jatkossa suurennuslasin alla.
Jarrupaikoissa jopa viime kautta vahvempi Marquez on edelleen huippunopea yksittäisellä kierroksella, mutta pitemmässä hyökkäyksessä takarengas pudottaa hälyyttävästi pitoaan. Ja silloin ollaan helposti nutullaan.
– Tuleva viikonvaihde merkitsee minulle kotikisaa ja meidän on tehtävä kaikkemme, että saamme pyörän sinne hyvään iskuun, Marquez pudottelee pakolliset.
Barcelona tarjoaa Marquezilla toisaalta makean revanssin tilaisuuden. Onnistuminen omien edessä tietäisi toviksi himmenneen sädekehän kirkastumista yhdessä ohikiitävässä hetkessä.
– Olen saavuttanut täällä hyviä tuloksia ja voitin viime vuonna. Toivotaan nyt, että pystyn samaan kaikkien fanieni edessä. Ja toivotaan myös sitä, että saamme järjestettyä hyvän taistelun ja upean show’n.
Pedrosa nauttii omien
tuesta ilman paineita
Katalonian GP merkitsee kotikisaa myös Marquezin tallikaveri Dani Pedrosalla, joka ajoi viime vuonna Montmelossa paalupaikalta kolmanneksi.
”Vanha herra” ja nyt elämänsä iskussa ilakoiva Rossi kiilasi silloin Honda-kaksikon väliin.
– Toimivien säätöjen löytyminen on avainasia tälle radalle, jossa renkaat viedään äärirajoille. Täällä voit kuitenkin tuntea sen kaiken energian, jonka fanit sinulle tarjoavat, myhäilee Pedrosa.
Ja mitä sitten tulevasta tuumii Rossi, joka on saavuttanut pitkällä urallaan jo yhdeksän voittoa Barcelonassa.
”Tohtorin” tunnetusti värikäs tarinointi voidaan kiteyttää Katalonian korkeudella yhteen lauseeseen.
– Suurin huolenaiheeni on Lorenzo.