Marquez on voittanut Hondalla kaikki kolme Austinin Circuit of the Americas-radalla ajettua kuninkuusluokan MM-osakilpailua.
Vastaavalle putkelle on luotu pohjat myös Argentiinassa, joka palasi ratamoottoripyöräilyn parrasvaloihin viime vuonna. Marquez tervehti Termas de Rio Hondo-radalla ruutulippua silloin ykkösenä – ja tietysti paalupaikka plakkarissaan.
Voimiensa tunnossa oleva Marquez ei pistä pahakseen sitä, että kaksi GP:tä urakoidaan tiiviillä tahdilla viikon sisään. Päinvastoin – hän on valmis haalarihommiin.
– Austinin viikonvaihde oli hyvä. Itsevarmuus ja rentous ovat palanneet. Minulla on hyvä momemtum päällä, julistaa tuimalla prosentilla voittoja takova tuplamestari.
”Järjestetään faneille
taas hyvä show”
Marquez on ajanut MotoGP-luokassa 38 kisaa ja vienyt niistä 20 nimiinsä.
Voittoprosentti on kova 53 ja sitä on tarkoitus väkevöittää entisestään 4806 metrin mittaisella Termas de Rio Hondo-baanalla, jossa hän pitää hallussaan paalupaikkaennätystä lukemin 1.37,683.
– Pidän radasta ja kisaviikonvaihteen ilmapiiristä. Minulla oli täällä viime vuonna paljon faneja antamassa tukeaan. Toivotaan nyt, että pystyn järjestämään heille jälleen hyvän shown, myhäilee Marquez.
Marquez on Qatarissa ja Yhdysvalloissa ajettujen osakilpailujen jälkeen sarjassa kolmantena pistein 36. Yamahan Valentino Rossin plakkarista pisteitä löytyy 41, eli yksi Ducatin Andrea Doviziosoa enemmän.
MotoGP-luokan ensimmäiset vapaat harjoitukset käynnistyvät perjantaina klo 15.55. Moto3- ja Moto2-luokkien vastaavat sessiot starttaavat 15.00 ja 16.55.
https://www.youtube.com/watch?v=1Cvv_D3P-Yw&feature=youtu.be