Marquez lähetti Stonerille mojovat terveiset Sepangista: 1.59,926

Stoner sivalsi melko tarkalleen kaksi vuotta sitten Sepangin testeissä lukemat 1.59,607. Sitä kovempaa ei kukaan ole 5548 metrin mittaista rataa kiertänyt.

Stonerin raju rekordi alkaa kuitenkin olla vaakalaudalla Hondan toisen huimapään toimesta. Marquez jatkoi Sepangissa keskiviikkona siitä mihin hän vuoden ensimmäisen testijakson avauspäivänä jäi, eli kärjessä huippuajalla 1.59,926. Tiistaina Marquez piirsi pohjiksi lukemat 2.00,288.

– Katsotaan nyt, huikkasi hyväntuulinen Marquez torstain suuntaan.

Stonerilla on ollut näppinsä ja tietotaitonsa pelissä myös Marquezin menestyksen takana. Stoner on tarjonnut oman panoksensa Hondan edellisen ja nykyisen pyörän testi- ja kehitystyöhön.

Ja myös tämä uutukainen on todella hyvä, kuten odottaa osattiinkin.

– Toivon, että pystymme jatkamaan töitä samaan tyyliin huomenna. Olemme nopeita ja se on tietenkin tärkeää, pyöritteli Marquez keräämättä turhia paineita harteilleen.

– Teimme tänään töitä suunnitellulla aikataululla keskittyen uusiin osiin. Haimme myös erilaisia rungon säätöjä, ja löysimme muutamia positiivisia asioita samoin kuin myös negatiivisia. Olemme pystyneet parantamaan pyörän vakautta jarrutuksissa. Se on ollut minulle vähän vaikeaa, mutta päivän lopussa löysimme tältäkin osin hyvä kompromissin, jatkoi Marquez.

Pedrosa ja Bradl
ehtivät Rossin edelle

Marquez järjesti tiistaina puolen sekunnin eron Yamahan Valentino Rossiin. Keskiviikkona toiseksi parasta vauhtia pitänyt Honda-tiimikaveri Dani Pedrosa jäi Marquezista 0,410 sekuntia. Marquez urakoi yhteensä 65 kierrosta. Kovin aika syntyi iltapäivän alkupuolella kierroksella 38.

Hondat hallitsivat toista testipäivää, sillä LCR-satelliittitiimin Stefan Bradl tuikkasi Rossin edelle kolmanneksi. Bradl jäi Pedrosasta ainoastaan kolme tuhannesosaa.

Pedrosa pähkäilee vielä aiemman ja uusimman runkoversion välillä.

– Testasimme tänään molempia ja jatkamme sitä työtä torstaina. Minulla ei ole vielä selkeää käsitystä siitä, kumpi on parempi. Minulla on hyvä fiilis molempiin, mutta tarvitsen vielä lisää kierroksia lopullisen päätöksen tekemiseeen.

Pedrosan päiväpuhteeseen lukeutui myös Bridgestonen uusien renkaiden testaaminen. Keskiviikkona käytössä oli pehmeämpi rengas ja torstaina vuorossa on kovempi seos.

Rossi piti Marquezin kutakuinkin vastaavassa haarukassa kuin tiistainakin eron ollessa nyt 0,538 sekuntia.

– Toinen positiivinen päivä putkeen. Olen tyytyväinen, sillä pystyin parantamaan tiistain kierrosaikaani lähes puolella sekunnilla. Pystyin myös pitämään eron samana Marqueziin, joka on erittäin vahva. Mutta me muut, me olemme hyvin lähellä toisiamme, muistutti uusien renkaiden kanssa pitkää päivää Sepangin helteessä paiskinut Rossi.

”Open Espargaro”
peittosi Lorenzon

Marquezin huimistelusta huolimatta päivän vähintäänkin pienimuotoisesta pommista vastasi Open-luokan sääntöjen mukaisella FTR-Yamahalla vakuuttavaa menoaan jatkanut Aleix Espargaro.

Mika Kallion takavuosien tiimikaveri Espargaro oli keskiviikon viidenneksi kiireisin kuljettaja 0,621 sekuntia Marquezista.

Mutta ei tässä suinkaan vielä kaikki: Espargaro tuli ja kukisti Yamahan tehdastiimin Jorge Lorenzon 26 tuhannesosalla. Lorenzo puolestaan pystyi pitämään Yamahan Tech 3-satelliittitiimin Bradley Smithin 30 tuhannesosan turvin takanaan.

– Sijoitus ei ole paras mahdollinen, mutta tärkeintä oli se, että otimme taas askeleen eteenpäin eiliseen verrattuna tällä hetkellä sen oleellisimman, eli pyörän elektroniikan osalta. Tuntuma pyörään alkaa olla nyt mutkissa jo viime vuoden tasolla, totesi Lorenzo, joka ei ole suinkaan tapailemassa kuuluisaa paniikkinappulaa.

Forward-tiimin Espargaro on ollut testeissä tähän mennessä ainoa Open-luokan kuljettaja, joka on pystynyt lyömään tosissaan kiilaa tehdaspyörien rintamaan.

Rossi innostui lähes ylistämään Espargaron suoritusta.

– Ei tuo ole suinkaan yksinomaan vain pyörän ansiota. Espargaro on kehittynyt kuljettajana erittäin paljon viime vuosien aikana.

Openin ennakolta kovimpiin nimiin lukeutuva, Aspar-tiimin Nicky Hayden nosti vauhtiaan Hondan tuotantopyörällä, mutta ero kärkeen oli silti edelleen 2,361 sekuntia ja sijoitus 14.

Haydenin viiden edellisen kauden työnantajan, Ducatin tehdastiimin nykykuljettajat Andrea Dovizioso ja Cal Crutchlow palasivat hekin varjojen mailta lähemmäs omaa tasoaan.

Dovizioso pystyi kuromaan eron Marqueziin nähden 1,220 ja Crutchlow 1,470 sekuntiin. Dovizioso oli tuloslistalla 11:s ennen Crutchlowia.

Nopeimpana Ducati-kuljettajana jatkoi kuitenkin Pramac-tiimin Andrea Iannone: kahdeksas ja kolme kymmenystä Dovizioson edellä.

Vuoden ensimmäinen testijakso ajetaan päätökseen torstaina.

Sepang, Malesia.
MotoGP-luokan testien 2/3 ajopäivä:

  1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 2.00,286
  2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,410    
  3. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 0,413
  4. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 0,538    
  5. Aleix Espargaro Espanja, NGM Mobile Forward Racing FTR-Yamaha + 0,621    
  6. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 0,647    
  7. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,677    
  8. Andrea Iannone Italia, Pramac Racing Ducati + 0,929    
  9. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 0,971    
10. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 1,135    
11. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 1,220    
12. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Ducati Team + 1,470    
13. Michele Pirro Italia, Ducati Test Team + 2,251    
14. Nicky Hayden USA, Drive M7 Aspar Honda + 2,361    
15. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR-Yamaha + 2,619    
16. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 2,749    
17. Kosuke Akiyoshi Japani, HRC Test Team + 2,766    
18. Hiroshi Aoyama Japani, Drive M7 Aspar Honda + 2,899    
19. Katsuyuki Nakasuga Japani, Yamaha Factory Test Team + 3,044    
20. Randy de Puniet Ranska, Suzuki Test Team + 3,138    
21. Scott Redding Iso-Britannia, GO&FUN Honda Gresini + 3,191    
22. Michael Laverty Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport ART + 3,602    
23. Hector Barbera Espanja, Avintia Racing FTR-Kawasaki + 4,625    
24. Broc Parkes Australia, Paul Bird Motorport ART + 4,693    
25. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Honda + 5,335    
26. Mike Di Meglio Ranska, Avintia Racing FTR-Kawasaki + 5,429

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/TestResults/MotoGP+Sepang+Test+2014

Uusin numero