Ensimmäistä mestaruuspalloa Australiassa käsissään pitänyt Marquez liputettiin kylmästi Phillip Islandin radalta, kun hän oli jättänyt pakkollisen varikkokäynnin kierroksen verran määrätystä takarajasta pitkäksi.
Hondan tehdastiimi otti täyden vastuun karmeasta munauksesta ja sarjaa yhä 18 pisteellä johtava Marquez haluaa unohtaa pikaisesti tapahtuneen.
– Me olemme vain ihmisiä. Kaikkihan me teemme virheitä, kuittasi Marquez.
Marquez saavuttaa uransa kolmannen ja MotoGP-luokan ensimmäisen mestaruutensa sunnuntaina Motegissa, jos hän nappaa kahdeksan pistettä Yamahan Jorge Lorenzoa enemmän.
Samalla Marquezin tallikaveri, kaksi edellistä Japanin GP:tä nimiinsä vienyt Dani Pedrosa ei saisi kuroa eroa kärkeen yhdeksää pistettä enempää.
– Tärkeintä on voittaa mestaruus. Tärkeintä ei ole suinkaan se, missä saavutetaan, Marquez viittasi edelleen Australian tapahtumiin jättäen samalla takaportin raolleen kahden viikon kuluttua Valenciassa ajettavaan päätösosakilpailuun.
Hallitseva mestari Lorenzo myöntää, että tittelin uusiminen on äärimmäisen vaikeaa, mutta ei suinkaan mahdotonta. Kaudesta on jaossa vielä 50 pistettä.
– Ennen Phillip Islandia se (mestaruus) näytti mahdottomalta, mutta Marcin ja kumppaneiden virhe tarjoaa meille uuden mahdollisuuden, totesi viime vuonna Motegissa paalupaikalta toiseksi kiirehtinyt Lorenzo.
– Minulla ei olyt nyt mitään menetettävää. Voin ottaa vähän enemmän riskiä, Lorenzo huikkasi Marquezin puoleen.
Japania lähestyvää taifuuni Franciscoakaan ei suinkaan sivuutettu, päinvastoin.
– Sää ei näytä todellakaan fantastiselta ja kaikki odottavat sadeliä, Lorenzon tallikaveri Valentino Rossi puki sanoiksi myös muiden ajatukset.
Assenin voittonsa jälkeen pelkkiä nelos- ja kolmossijoja viimeistellyt Rossi on tosin ehtinyt nauttia jo täysin rinnoin Japanin GP:stä ennen ensimmäistäkään sessiota.
Rossi vieraili keskiviikkona Yamahan päämajassa ja vietti aikaa muun muassa Masao Furusawan kanssa. Rossilla ja Furusawalla on paljon hienoja yhteisiä muistoja Yamahalla.
Marquez kruunataan ensi sunnuntaina mestariksi, jos:
* Marquez voittaa (1) ja Lorenzo on korkeintaan 3:s
* Marquez on toinen (2) ja Lorenzo on korkeintaan 5:s
* Marquez on kolmas (3) ja Lorenzo korkeintaan 8:s
* Marquez on neljäs (4), Lorenzo on korkeintaan 11:s ja Pedrosa ei voita
* Marquez on viides (5), Lorenzo on korkeintaan 13:s ja Pedrosa ei voita
* Marquez on kuudes (6), Lorenzo on korkeintaan 14:s ja Pedrosa korkeintaan 3:s
* Marquez on seitsemäs (7), Lorenzo on korkeintaan 15:s ja Pedrosa korkeintaan 3:s
* Marquez on kahdeksas (8), Lorenzo ei yllä pisteille ja Pedrosa on korkeintaan 3:s
Japanin GP:n aikataulu:
Perjantai 25.10.
03.00-03.40, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
03.55-04.40, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
04.55-05.40, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
07.10-07.50, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
08.05-08.50, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
09.05-09.50, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus
Lauantai 26.10.
03.00-03.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
03.55-04.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
04.55-05.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
06.35-07.15, Moto3-luokan aika-ajo
07.30-08.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
08.10-08.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
08.35-08.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
09.05-09.50, Moto2-luokan aika-ajo
Sunnuntai 27.10.
02.40-03.00, Moto3-luokan warm up
03.10-03.30, Moto2-luokan warm up
03.40-03.00, MotoGP-luokan warm up
04.00, Moto3-luokan 16/17 MM-osakilpailu
05.20, Moto2-luokan 16/17 MM-osakilpailu
07.00, MotoGP-luokan 17/18 MM-osakilpailu