Marquez COTA:n herra ja hidalgo

Marquez osoitti jo viime vuonna, että hän hallitsee Circuit of the Americas-radan täysin ylivoimaiseen tyyliin muihin verrattuna.

Toinen visiitti Teksasiin ei tuonut tahtiin muutosta, kun Marquez huimisteli Hondallaan kärjessä harjoituksista lähtien.

Kilpailukin oli taputeltu käytännössä jo varsin varhaisessa vaiheessa. Marquez tyylitteli ruutulipulle 4,124 sekunnin marginaalilla tallikaveriinsa Dani Pedrosaan nähden. Kärjen järjestys oli siis sama kuin vuosi sitten.

Maestro tosin pisti ylimääräistä jännitystä peliin päätöskierroksen viimeisessä mutkassa jo tuuletuksiin valmistautuessaan. Hondan takapyörä nousi jarrutuksessa ilmaan ja lipsahduskaan ei ollut kaukana, mutta Marquez hoiti senkin tilanteen mestarillisesti.

Marquez myönsi, että hänellä oli hetkittäin vaikeuksia pitää keskittymistä kasassa. Jos joku voitto viimeistellään rutiininomaisesti, niin tämä oli sitä.

– Menetin viimeisellä kierroksella keskittymistä, koska kisa oli niin selvä. Mutta olen tietenkin erittäin iloinen tästä voitosta, vaikkakin tämä kilpailu oli erilainen kuin muut. En ole vielä koskaan johtanut kisaa ensimmäisestä kierroksesta maaliin.

Marquez ei sitä ääneen sanonut, mutta rivien välistä oli luettavissa, että hänkin oli varma voitosta.

– Tämä on yksi suosikkiradoistani ja sen vuoksi voitto oli vähän helpompi kuin muut saavuttamani. Tiedän, että jatkossa tulee olemaan taas tiukempaa.

Podiumtrion täydensi Ducatin tehdastiimin Andrea Dovizioso 20,976 sekuntia voittajan takana. Dovizioso karisti seuraaville sijoille ajaneet LCR Hondan Stefan Bradlin ja Yamahan Tech 3-tiimin Bradley Smithin kannoiltaan kaksi kierrosta ennen maalia.

Yamahan tehdastiimin kuljettajille päivä oli sysimusta. Valentino Rossi leikkasi maalilinjan kahdeksantena reilut 45 sekuntia voittajasta. Jorge Lorenzo oli puolestaan kymmenes vajaat neljä sekuntia Rossin takana.

Molemmat tekivät Austinissa virheitä, mutta Lorenzo sortui täydelliseen junnumokaan. Hän otti käsittämättömän varaslähdön, mistä mätkäistiin varikon läpiajorangaistus.

Kuninkuusluokan tuplamestarin alkukausi on ollut todellakin katastrofaalinen, sillä kolme viikkoa sitten Qatarissa ajettu MM-avaus päättyi Lorenzon osalta ensimmäisellä kierroksella kaatumiseen.

– Tein ison virheen ja haluan pyytää tiimiltäni anteeksi, että tuhosin kisani. Onneksi en kuitenkaan kaatunut, sillä tällaisessa tilanteessa on helppoa sortua virheeseen ja sen seurauksena mahdolliseen loukkaantumiseen. Ainoa hyvä asia tässä on se, että ajoin maaliin ja saavutin kauden ensimmäiset pisteeni. Mutta onhan se aivan selvää, että tämä ei ollut meidän viikonvaihteemme, pudotteli Lorenzo.

Marquez ei sen sijaan ole virheisiin sortunut. Plakkarissa on täydet 50 pistettä, eli 14 Pedrosaa enemmän. Rossi on kolmantena 22 pistettä Marquezista jääneenä.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua sarjaan uutukaisena tulevalle Termas de Rio Hondo-radalla Argentiinassa.

Austin, USA. MotoGP-luokan 2/18 MM-osakilpailu:

1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 43.33,430

2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 4,124

3. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 20,976

4. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 22,790

5. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 22,963

6. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 26,567

7. Andrea Iannone Iitalia, Pramac Racing Ducati + 28,257

8. Valentino Rossi Italia, Movistar Yamaha MotoGP + 45,519

9. Aleix Espargaro Espanja, NGM Forward Racing Yamaha + 47,605

10. Jorge Lorenzo Espanja, Movistar Yamaha MotoGP + 49,111

11. Nicky Hayden USA, Drive M7 Aspar Honda + 1.00,735

12. Hiroshi Aoyama Japani, Drive M7 Aspar Honda + 1.03,954

13. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 1.07,333

14. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Honda + 1.27,972

15. Hector Barbera Espanja, Avintia Racing + 1.32,376

Pistetilanne:

1. Marquez 50

2. Pedrosa 36

3. Rossi 28

4. Dovizioso 27

5. A. Esparagaro 20

6. Ianone 15

7. Bradl 13

8. Hayden 13

9. Smith 11

10. P. Espargaro 10

11. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Ducati 10

12. Scott Redding Iso-Britannia, Honda 9

13. Aoyama 9

14. Colin Edwards USA, Yamaha 7

15. Hernandez 7

Seuraava osakilpailu: 27.4. Termas de Rio Hondo, Argentiina.

Uusin numero