Buzaussa ajetussa Romanian osakilpailussa luonnollisella kauneudellaan ja hymyllään hurmannut Maria keräsi äänipotista 41 prosenttia.
Toiseksi kisassa nousi chileläinen Cristina 17 prosentin ääniosuudella. Ranskalainen Virginie hävisi hänelle vain prosentilla, eli 13 äänellä.
Miss Enduro-äänestykseen saadaan ensi kaudella ja vuoden 2012 tapaan mukaan myös suomalaista naiskauneutta. Suomen MM-osakilpailu ajetaan jälleen Heinolassa 7.-8. kesäkuuta.
Kahdeksan osakilpailuviikonvaihdetta kattava enduron MM-sarja käynnistyy 5.-6. huhtikuuta Espanjan Bassellassa.
Espanjan ja Suomen ohella MM-pisteistä kamppaillaan Portugalissa, Kreikassa, Ruotsissa, Meksikossa, Italiassa ja Ranskassa.
Suomalaiskuljettajista täyden MM-sarjan ajavat Matti Seistola ja Eero Remes. Seistola siirtyi Husqvarnalta Shercolle ja hänen aikomuksensa on kilpailla tutussa E1-luokassa. Myös E3-luokka on tosin Seistolan osalta yhä tapetilla. Remes puolestaan jatkaa TM:llä ja E1-luokassa.
Betaa käskyttävä Aleksi Jukola lukeutuu sarjan uusiin ja taatusti tervetulleisiin suomalaiskuljettajiin. Jukola kilpailee nuorten luokassa.
Enduron MM-sarjan kauden 2014 kilpailukalenteri:
05.-06.4. Bassella, Espanja
12.-13.4. Vale de Cambra, Portugali
10.-11.5. Kalambaka, Kreikka
07.-08.6. Heinola, Suomi
14.-15.6. Enköping, Ruotsi
05.-06.7. Guanajuato, Meksiko
02.-03.8. Lumezzane, Italia
13.-14.9. Brioude, Ranska