Enduromoottoripyörien Suomen mestaruussarjan avauskilpailussa 200 kuljettajaa lähtee tavoittelemaan menestystä.
Mukana kilpailussa on lähes kaikki Suomen huippukuljettajat, joten Mäntsälässä ja sen lähialueilla nähdään todella kovatasoinen kilpailu.
Kuljettajat mittelevät SM-pisteistä 130 kilometrin mittaisella reitillä, jonka järjestelyistä vastaavat Mäntsälän Enduroseura ja Numibia Racing Team.
Tiukkaa taistelua
Kuutiotilavuudelta pienimmässä E1 -luokassa kauteen startataan mielenkiintoisissa tunnelmissa.
Viime vuoden Suomen mestari Antti Hellsten vaihtoi luokkaa, eikä ole näin ollen puolustamassa mestaruutta luokassa. SM-hopealle puolestaan ajanut Eero Remes on Espanjassa valmistautumassa MM-sarjan alkuun.
Viime vuoden SM-pronssimitalisti, Mäntsälän moottorikerhoa edustava Kim Teikari puolestaan starttaa yhtenä suosikkina tämän vuoden sarjaan.
Luokan kärkitaistelussa mukana nähdään varmasti myös enduron viisinkertainen maailmanmestari Petteri Silvan, sekä nuoret Henry Olenius, Lari Jukola ja Antti Hänninen.
E2 -luokassa nähdään tänä vuonna kovatasoinen taistelu Suomen mestaruudesta. Viime vuoden luokan Suomen mestari Eemil Pohjola saa vastaan Hellstenin, joten luokassa ajaa näin ollen kaksi viime kauden SM-kultamitalistia.
Viime vuoden loukkaantumisesta toipunut, vuonna 2013 yhteensä viisi Suomen mestaruutta voittanut Toni Eriksson lähtee myös metsästämään mestaruutta. Oman haasteensa edellä mainitulle kolmikolle antaa myös Jari Mattila, Jonathan Wiik ja Mika Kaseva.
Isoimmassa E3 -luokassa viime vuoden Päijänteen ympäriajon voittaja Marko Tarkkala lähtee kirkastamaan viime kauden SM-hopeamitaliaan.
Toissa kaudella nuorten MM-sarjaa kiertänyt Aleksi Jukola pyrkii laittamaan Tarkkalalle kampoihin, kuten myös viime vuoden SM-pronssimitalisti Mika Tamminen. Myös Matias Savo ja Henri Himmanen mielivät vahvasti mitaleille.
Yleisölle nähtävää
Kilpailu käynnistyy lauantaina 13. helmikuuta kello 8.30. Kilpailukeskuksena toimii Juustoportin kahvila-ravintola Mäntsälässä.
Kilpailun seitsemästä eri maastokokeesta kolme toimii niin sanottuina yleisömaastokokeina. Ensimmäinen niistä on MK1, joka kaasutellaan Mäntsälän kaatopaikan maastossa, osoitteessa Suursuontie 9. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan maastokokeelle klo 8.40.
MK4 kaasutellaan puolestaan Ohkolan motocrossradan maastossa, josta löytyy runsaasti hyviä katselupaikkoja ja lisäksi paikalla on myös kioskipalvelut. Ohkolan MX-radan osoite on Saharintie 94, Haarajoki. Ensimmäiset kilpailijat saapuvat maastokokeelle noin klo 9.50.
Kilpailun kolmas yleisömaastokoe on MK6, joka ajetaan Halkialla. Maastokoe kiertelee metsässä ja vanhalla hiekkakuopalla, jossa on myös runsaasti hyviä katselupaikkoja. Pysäköintitilaa katsojille löytyy osoitteesta Härmäntie 111. Ensimmäiset kuljettajat nähdään maastokokeella noin klo 10.50.
Lisäksi katsojille on luvassa nähtävää perinteisessä Polvenkallion mäessä, joka ajetaan tänä vuonna siirtymällä. Mäeltä löytyy myös kioskipalvelut ja paikka löytyy osoitteella Jokenkuja, Numminen. Ensimmäiset kuljettajat ovat Polvenkalliolla klo 11.10.
Maaliin ensimmäisiä kuljettajia odotetaan Juustoportille kello 13 jälkeen.