19 helmikuun, 2025
Jari ja Juha ovat ovat ehtineet maailmanympärimatkallaan jo Pakistaniin. Sieltä saamme terveisiä Turkin ja Iranin kokemusten muodossa.
Huomattuamme, että Intian paperiviisumin saaminen Istanbulista olisi mahdotonta, ei vaihtoehdoksi jäänyt muuta kuin lähteä hakemaan se Suomesta. Siinä vaiheessa, kun se selvisi, olimme jo kerenneet porhaltamaan eteläiseen Turkkiin Antalayaan. Siispä varasimme lennot Suomeen, jätimme tavarat hotellin respan komeroon ja mopot hotellin viereiselle “valvotulle” parkkialueelle. Tietenkin vastuuvapautustodistuksen kera. Ja adios! Palataan parin viikon päästä.
Lennon laskeuduttua Helsinki-Vantaalle suuntasimme suoraan Intian lähetystöön, johon jätimme tarvittavat passit ja paperit. Viisumeja voisi kuulemma kysellä muutaman päivän päästä. Ja kyllähän niitä kyseltiinkin… tosin välissä oli joulunpyhiä, mutta pari viikkoa siihen meni. Mutta ei sillä niin väliä, koska jouduimme myös odottelemaan tilattuja huolto- ja varaosia – mm. piikkiä isompia takarattaita, joilla saataisiin vitosvaihteellekin enemmän käyttöä, öljyn- sekä ilmansuodattimia, kytkinpaketit, jotka Brandt lahjoitti meille matkaan ja lisäksi Romanian rysäyksessä menneitä osasia.
Uuden vuoden jälkeen lensimme takaisin Antalayaan, jossa Mankit odottelivatkin pienen pölykerroksen alla siinä sijoillaan mihin olivat jääneet. Jatkoimme matkaa Turkin rannikkoa kohti Irania. Matkan varrelle osui myös monien suomalaisten suosikkipaikka Alaniassa, Heikin baari, jossa poikkesimme lounaalla.
Reittimme kulki Syyrian ja Irakin rajaa myötäillen vuoristoista teitä Iranin raja-asemalle asti. Kyyti oli kylmää, asteet nollassa tai pikkupakkanen lähes 2 km korkeudessa, välillä pilvessä ja tiet paikoin jäässä. Maisemat olivat huimat!
Välillä pääsimme huoltoasemilla tankkauksen lomassa sulattelemaan sormia kaasuliekin ja teekupposen ääreen, joita ystävälliset turkkilaiset mieluusti tarjoilevat. Turkin ja Iranin rajamuodollisuudetkin sujuivat suht kivuttomasti. Joku raja”tyyppi” otti taas asiamme hoidettavakseen, marssimme hänen perässään pari-kolme tuntia toimistosta toiseen. Muistuttivat myös rajalla “parkkimaksun laiminlyönneistä”, kun pääsi kerran unohtumaan. Sakot odottivat rajalla… ne kuitattiin muutamalla eurolla. Turkissa ajopäiviä kertyi 10 ja matkaa noin 3500 km.
Ensimmäinen yö Iranissa vietettiin Urmiassa. Lähdimme heti seuraavana päivänä jatkamaan kohti etelää lämpimämpien kelien toivossa, sillä olimme vieläkin korkealla vuoristoisella alueella. Kolmen-neljän ajopäivän ja noin 1000 kilometrin jälkeen laskeuduimme Persianlahden rannikolle… ja ahh viimein, yli +20 °C, mikä ihana lämpö!
Oli myös aika huomioida Mankeja. Mittariin oli ilmestynyt 8000 km. Vaihdoimme öljyjä ja myöhemmin säädimme vielä venttiilinvälykset kohdilleen. Siitä suuri kiitos eräälle bandarabbasilaiselle piskuisen työkalukaupan pitäjälle, joka sponsoroi meille pyyteettömästi rakotulkin ja muutamat lenkit, hylsyt ja kuuskulmat, jotka säätämiseen tarvitsimme.
Se oli taas kerran esimerkki siitä, kuinka iranilaiset ovat ystävällisiä, avuliaita, vieraanvaraisia ja vaikka mitä, listaa voisi jatkaa… meitä kohtaan joka paikassa olleet. Ja tietenkin uteliaita, sillä minne vain pysähdyimme – syömään tai tankkaamaan – aina oli ihmettelevä joukko tuijottavia silmäpareja ympärillä kyselemässä mistä tulossa ja mihin menossa. Eikä yhteisen kielen puuttuminenkaan ollut ongelma. Asiat sujuivat pääosin ongelmitta, sen kummemmin kantaa ottamatta mihinkään uskontoon tai politiikkaan.
Nyt voitiin myös keventää ajovaatetusta ja jatkaa eteenpäin pitkin öljyn tuoksuista Persianlahden rannikkoa. Siellä seurasi kymmeniä kilometrejä pelkkää öljynjalostamoa toisensa perään. Ei ihme, että Iranissa bensan hinta on yksi maailman halvimmista.
Tankattaessa bensan hinta vaihteli välillä 0,05–0,30 € litra. Tai monesti se ei maksanut mitään… talo tarjosi. Toisinaan oikeiden huoltoasemien välit saattoivat venähtää niin pitkiksi, että oli turvauduttava vähän pienempiin “asemiin”, jotka myivät bensaa pulloissa ja purkeissa. Niiden bensassa oli hienoista laadunvaihtelua, josta Mankit toisinaan huomauttelivat. Sivulaukussa mukana myös 1,5 l varapullo, joka välillä tuli tarpeeseen. Tankkien kokohan on 5,5 l jolla ajaa maksimissaan 200 km.
Teiden kunto oli hyvä. Tosin yllättäviä reikiä saattoi olla siellä täällä ja paikallisten ajotyyli oli joskus vauhdikas ja ohitukset melko rohkeita. Tielle saattoi myös pompsahtaa milloin mitäkin otusta, lehmiä, koiria, lampaita, vuohia, aaseja tai kameleita, joita oli välillä laumoina tienpientareilla kuin poroja lapissa.
Persianlahtea seuraillen jatkoimme vielä Omaninlahdelle Deliciaksen kaupunkiin, jossa vietimme pari huoltopäivää. Vaihdettiin taas öljyt ja pestiin pyykit. Öljyt ja koneet ovat aika kovilla. Olemme pyrkineet vaihtamaan öljyt n. 3000 km välein, koska suurin osa ajosta tapahtuu kaasu pohjassa. Paikalliset autokorjaamot toivottivat meidät aina tervetulleeksi vaihtamaan öljyt pihallaan. Mistä vain kysyimme. Toivat työkaluja ja olivat koko joukolla hengessä mukana.
Oltiin jo lähellä Pakistanin eteläistä raja-asemaa Gabd Gumpia, jossa käytiin kuulemassa, että sieltä ei moottoriajoneuvoja yli päästetä. No nyt tiedetään sekin. Suuntasimme reilun 600 km päähän pohjoiselle rajan ylityspaikalle Taftaniin, jonne saavuimme jo seuraavana iltapäivänä. Mutta siitä ja Pakistanin seikkailuista lisää ensi kerralla.
Iran sekä Turkki olivat kaikilta osin aivan mahtavia maita moottoripyöräilyyn. Mutta Iran, joka ei ehkä ole niin monelle tuttu, todellakin yllätti meidät positiivisesti! Ajopäiviä Iranissa kertyi 13 ja kilometrejä n. 4000.
Matkassa mukana:
#rukkamotorsport
#blacksevenoy
#stormmotor
#shoei
#hondabikes
#revoco
#nhteräs
#RVSTechnology
#valostore
Reissua voi seurailla Instagramista ja TikTokista:
@jarisway
@juha.kauhanen75
Muokattu 12.2. klo 14.41: lisätty kuvia
