Kuudennesta lähtöruudusta startanneen duon kilpailu sujui jo edellisistä MM-osakilpailuista tutulla kaavalla: epäonnistunut lähtö ja muutama kierros hitaampien ohitteluja, minkä jälkeen ruutulippu tuntui heiluvan liian aikaisin edellä ajavien selkämysten lähestyessä hyvää vauhtia.
Starttiongelman syy on edelleen epäselvä, sillä vaikka Makkula kaasuttaa BMW-LCR-sivuvaununsa hyvin liikkeelle, hyytyy kone alkukiihdytyksessä hetkeksi, jolloin takaa lähtevät pääsevät ohitse jo lähtösuoralla.
– Tänäänkin oli mahdollisuudet palkintopallille, mutta startti tuli mokattua taas, Makkula harmittelee.
– Ensimmäiseen kuviin mentäessä sijoitus oli 10:s tai 11:s, mutta parin mutkan jälkeen pääsimme kiertämään jo kahdeksanneksi. Lopussa viidentenä ajanut Scott alkoi lähentyä, mutta kierrokset loppuivat kesken.
Sivuvaunun takaosassa ”purkkiorjana” kulkua tasapainottanut Timo Karttiala joutui kilpailemaan sairaana, minkä lisäksi vantaalainen loukkasi ranteensa kolme kierrosta ennen ruutulippua.
– Vähän on ollut heikko happi; kurkku on kipeä ja kuumetta on ollut pari päivää. Pystyin hengittämäänkin vain suun kautta. Lopussa satutin ranteeni, mutta pystyin kuitenkin jatkamaan yhdellä kädellä. Radassa on todella nopea oikea-vasen-oikea-yhdistelmä, jonka jälkeen ajetaan alamäkeen täysillä ja jarrutetaan sekä käännytään taas. Tulimme niin myöhään jarrutukseen, että koko kropan paino tuli kyynärpäätä päin, jolloin ranne rusahti vähän yli. Sormet liikkuvat kuitenkin, joten murtumia ei ole.
Yhdentoista kierroksen sprinttikilpailun terävimpiä olivat Birchallin brittiveljekset, jotka ovat hallinneet sarjaa alkukaudesta kokemiensa teknisten vaikeuksien jälkeen. MM-johdossa jatkaa kuitenkin Pekka Päivärinta sveitsiläisparinsa Adolf Hännin kanssa. Lauantaina Päivärinta sijoittui toiseksi.
Kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu ajetaan sunnuntaina Schleizissa. Sarja päättyy kolmen viikon kuluttua Ranskassa.