Lorenzo peittosi Marquezin vesikelin aika-ajossa Motegissa

Lorenzo kiersi 4801 metrin mittaisen ja session loppua kohden kuivuneen radan nopeimmillaan ajassa 1.53,471, joilla hän kukisti Hondan Marc Marquezin vakuuttavasti 0,658 sekunnilla.

Toista mestaruuspalloa käsissään hypistelevä Marquez saapui Japanin 18 pisteen etu puolellaan toisena olevaan Lorenzoon nähden. Marquez juhlii sunnuntaina maailmanmestaruutta, jos hän saavuttaa kahdeksan pistettä Lorenzoa enemmän.

– Hieno juttu, toinen paalupaikka putkeen, myhäili Lorenzo.

– Olin ajanut vesikelillä viimeksi Assenissa, joten lähdin aika-ajoon varovasti, mutta pystyin nostamaan koko ajan vauhtiani vähän kerrallaan. Lopussa olin sitten jo varsin vahva ja tällä kertaa nimenomaan myös jarrutuksissa, korosti Lorenzo.

Marquez haki jälleen tavoilleen tyypillisesti rajojaan. Hän ajoi kaksi kertaa leveäksi.

– Olihan tämä vaikea sessio siinäkin mielessä, että ajoin MotoGP-luokan pyörällä ensimmäistä kertaa Motegissa. Olen erittäin tyytyväinen sijoitukseen, sillä tavoiteeni oli eturivissä ja saavutin sen. Nyt ei auta muuta kuin toivoa kuivaa keliä sunnuntaiksi. Se on selviö, että kenelläkään ei ole tällä kertaa mahdollisuuksia löytää niitä parhaita mahdollisia säätöjä pyöräänsä, pudotteli Marquez.

Hayden hallitsee show'n

Eturivin kolmannen lähtöpaikan poimi plakkariinsa Ducatin puikoissa paluun kärkeen tehnyt Nicky Hayden 1,068 sekuntia Lorenzon takana. Ducatin viiden vuoden jälkeen hyvästelevä Hayden siirtyy ensi kaudella Jorge Martinezin johtamaan Aspar-tiimin, jossa hän kilpailee Hondan uudella tuotantomallilla.

– Pyörä toimi hienosti sadekelillä. Lähdetään siitä, että pystyn järjestämään myös sunnuntain hyvän show’n, heitti Hayden tuttuun tyyliinsä.

Aika-ajon neljänneksi parhaasta vauhdista vastasi Marquezin tallikaveri, yhä teoreettisen mahdollisuuden mestaruuteen omaava Dani Pedrosa, joka jäi eturivin lähtöpaikasta harmikseen ainoastaan kolme tuhannesosaa.

Pedrosa saa kauden 17. osakilpailun toiseen lähtöriviin rinnalleen Yamahan Valentino Rossin ja Ducatin Andrea Dovizioson. Rossi jäi tallikaveristaan Lorenzosta 1,261 ja Dovizioso 1,565 sekuntia.

Motegissa jouduttiin turvautumaan olosuhteiden pakosta entiseen aika-ajosysteemiin, koska kaikki kolme vapaata harjoitusta peruuntuivat. Näin ollen ”ylimittaisessa” 75 minuutin mittaisessa sessiossa olivat mukana kaikki 23 kuljettajaa.

Spies poistuu

Lauantain ikävämpiin uutisiin lukeutui varikolla jo jonkun aikaa julkisena salaisuutena pidetty yhdysvaltalaiskuljettaja Ben Spiesin, 29, virallinen ilmoitus vetäytymisestä kilparadoilta.

Täksi vuodeksi Ducatin Pramac-tiimin tulleen Spiesin kausi on merkinnyt käytännössä pelkkää toipilasaikaa olkapääleikkausten ja muiden vammojen jäjiltä.

Motegi, Japani.
MotoGP-luokan 17/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 1.53,471    
  2. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team + 0,658
  3. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 1,068
  4. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 1,071
  5. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 1,261
  6. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 1,565
  7. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 1,664
  8. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 2,139
  9. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 2,248
10. Yonny Hernandez Kolumbia, Ignite Pramac Racing Ducati + 2,527
11. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 2,587
12. Katsuyuki Nakasuaga Japani, Yamaha YSP Racing Team + 2,654
13. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 3,643
14. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 3,826
15. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 3,876
 

Uusin numero