Lorenzo on hurjassa iskussa – Crutchlowin Ducati-diili jäissä


Lorenzo latasi Yamahallaan molempien harjoitusten kärkeen. Lisäksi hän alitti molemmilla jaksoilla viime kaudelta nimissään olevan rataennätyksen 1.48,402.

Lorenzo ajoi aamulla ajan 1.48,131 ja iltapäivällä 1.48,076. Niillä mentiin jo hyvin lähelle paalupaikkaennätystä 1.48,034, jotka ovat puolestaan Hondan Casey Stonerin nimissä kaudelta 2011.

– Erinomainen aloitus. Olen todella iloinen, sillä vauhti on ollut varsin kova välittömästi alusta alkaen. Meidän ei ole tarvinnut tehdä paljoakaan muutoksia pyörään. Fiilis on mahtava ja kaikki toimii hienosti.  Lauantaina kyse on enää hienosäädöstä, myhäili Lorenzo.

Lorenzo ei ollut silti suinkaan ainoa kuljettaja, jonka vauhti oli varsin hyvällä tasolla upealla ja aurinkoisella, joskin tuulisella radalla.

Saksan GP:n voitto vyöllään Italiaan saapunut ja Hondan kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen sorvannut Dani Pedrosa jäi Lorenzosta vain 31 tuhannesosaa.

– Meillä oli aamulla ongelmia renkaiden kanssa, mutta pääsimme ottamaan iltapäivällä askeleen eteenpäin. Uskon, että parempaa on vielä luvassa, totesi Pedrosa.

Työpaikkansa puolesta töitä paiskiva ja näyttöjä onnistuneesti tarjoava Nicky Hayden säväytti Ducatin puikoissa pauhaamalla kolmanneksi 50 tuhannesosaa Pedrosasta.

– Ok alku, mutta ei mielestäni sittenkään vielä riittävän hyvä. Aamun harjoitus sujui erittäin hienosti ja uskalsin odottaa sen perusteella vielä enemmän. Emme kuitenkaan ottaneet iltapäivällä riittävän isoa askelta eteenpäin, tuumi Hayden.

Iltapäivän harjoitus keskeytettiin punaisin lipun sen puolivälissä, kun Hector Barbera kaatui rajusti Pramac-tiimin Ducatillaan. Barbera selvisi tilanteesta säikähdyksellä päätyen tuloslistalla neljänneksi ennen Yamahan satelliittitiimin Andrea Doviziosoa ja Stoneria.

Barbera jäi kärjestä 0,178, Dovizioso 0,232 ja Stoner 0,451 sekuntia.

Haydenin tallikaveri Valentino Rossi harjoitteli faniensa edessä sijalla yhdeksän ja jo 0,941 sekuntia Lorenzon takana.

Stonerin ja Rossin väliin kiilasivat Yamaha-kuljettajat Ben Spies ja Cal Crutchlow.

Ducati on tehnyt Crutchlowille kaden vuoden mittaisen tarjouksen. Tilanne ei kuitenkaan kuljettajan omien sanojen mukaan ratkea vielä Mugellossa.

Crutchlow on valmis allekirjoittamaan sopimuksen, mutta Ducati painaa ainakin vielä jarrua ilmeisesti sen vuoksi, että Hayden on edelleen kuviossa mukana.

Ducatin omistukseensa hankkineelle Audilla on luonnollisesti oma ja painava sana sanottavanaan. Pohjois-Amerikan markkinat ovat äärimmäiset tärkeät. Ja siellä suunnalla Hayden on tunnetusti kova sana.

– Ei auta muuta kuin odotella, kuittasi Crutchlow.

Mugello, Italia.
MotoGP-luokan 9/18 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):

  1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 1.48,076    
  2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,031
  3. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 0,081
  4. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team Ducati + 0,178
  5. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,232
  6. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 0,451
  7. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 0,464
  8. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,574
  9. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 0,941
10. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 0,946
11. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 1,132
12. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 1,939
13. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART+ 2,193
14. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini FTR + 3,054
15. Mattia Pasini Italia, Speed Master ART  + 3,177

Uusin numero