Lorenzo junttasi voittolippunsa tukevasti Katalonian maaperään

Lorenzo ei jättänyt mitään epäselvyyttä siitä, kuka oli MotoGP-luokan nopein kuljettaja kauden viidennessä osakilpailussa Montmelon radalla Barcelonan kupeessa.

Lorenzo tervehti Yamamahallaan ruutulippua 5,003 sekunnin erolla maanmieheensä, Hondalla kilpailevanaan Dani Pedrosaan.

– Kisan alku oli erittäin vaikea, mutta pystyin pitämään hermoni. Näin tilaisuuteni tulleen, kun huomasin Danin vauhdin hieman laskevan. Iskin täysillä ja tässä on tulos, ilakoi Lorenzo, jolle voitto oli kauden kolmas.

Pedrosa myönsi, että kakkossija maistui tällä kertaa karvaalta.

– Harmittaa. Halusin täältä vain voiton. En pystynyt kuitenkaan enää lopussa haastamaan Lorenzoa. Vauhtini ei ollut siinä vaiheessa enää samalla tasolla kuin alussa.

Lorenzon ja Pedrosan takana käytiin tiukka ja yllättäväkin vääntö kolmannesta sijasta.

Pedrosan tallikaveri Casey Stoner pisti päätöskierroksella kaiken peliin, mutta Yamahan satelliittitiimissä ensimmäistä kauttaan ajava Andrea Dovizioso piti visusti pintansa. Kaksikon väliseksi eroksi kirjattiin 0,183 sekuntia.

Dovizioso kilpaili vielä viime vuonna Hondan tehdastiimissä Stonerin ja Pedrosan rinnalla.

– Olen erittäin tyytyväinen. Tämä oli Yamaha-urani ensimmäinen podiumsijoitus. Se oli samalla palkinto myös koko tiimille. Teemme tosiankaankin lujasti töitä saadaksemme täyden potentiaalin irti tästä hienosta pyörästä, totesi Dovizioso.

Se työ kantaa hedelmää, sillä Dovizioson tiimikaveri, britti Cal Crutchlow ehti viidenneksi ennen Hondan Gresini-tiimin riveissä ajavaa Alvaro Bautistaa. Valentino Rossi oli Ducatillaan seitsemäs vajaat 18 sekuntia kärjestä.

Lorenzo johtaa sarjaa viiden osakilpailun jälkeen 20 pisteellä Stoneriin nähden. Pedrosa on kolmas puolestaan kymmenen pistettä tallikaveristaan.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Silverstonen radalla ajettavan Britannian GP:n merkeissä.

Barcelona, Espanja.
MotoGP-luokan MM-osakilpailu 5/18:

  1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 43.07,681
  2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 5,003
  3. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 9,361  
  4. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 9,544
  5. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 12,506
  6. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 13,948
  7. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 17,555
  8. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 23,478
  9. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 30,410
10. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 32,897
11. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team Ducati + 36,144
12. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati + 56,229
13. Aleix Espargaro Espanja,  Power Electronics Aspar ART    + 1.08,054
14. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini FTR + 1.08,775
15. Randy de Puniet Ranska,    Power Electronics Aspar ART + 1.10,483

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/CAT/MotoGP/RAC

MM-pistetilanne:
  1. Lorenzo 115
  2. Stoner 95
  3. Pedrosa 85
  4. Dovizioso 60
  5. Crutchlow 56
  6. Rossi 51
  7. Bautista 45
  8. Bradl 43
  9. Hayden 40
10. Barbera 31
11. Spies 24
12. Espargaro 15
13. De Puniet 7
14. Mattia Pasini Italia, ART 6
15. Pirro 6

Seuraava MM-osakilpailu: 17.6. Silverstone, Englanti.

Uusin numero