Lorenzo latasi Montmelon kotiradallaan pohjiksi ja muille malliksi lukemat 1.42,099. Hän paineli sillä alle rataennätyksen, joka on ollut Hondan Dani Pedrosan nimissä kaudelta 2008 numeroin 1.42,358.
– Minulla oli kaiken kaikkiaan hyvä fiilis ajamiseen. Kovempi takarengas toimi ja se on tärkeää tällä radalla ja näin korkeassa lämpötilassa ajettaessa. Kovavauhtisissa jarrutuksissa oli vielä pientä ongelmaa, mutta eiköhän sekin puoli saada kuntoon aika-ajoon mennessä, kertoi Lorenzo.
Päivän suurin yllättäjä oli Hondan Gresini-satelliittitiimissä kilpaileva Alvaro Bautista, joka ajoi toiseksi 0,207 sekuntia Lorenzon takana.
Bautista paineli parhaat kierroksensa pehmeämmällä takarenkaalla.
– Pyörä oli kuin toinen, kun vaihdoimme rengasta. Kaikki on täällä mahdollista, mutta se riipuu pitkälti siitä, miten tuo pehmeämpi rengas kestää kisaolosuhteissa, jos näin lämmin keli jatkuu. Tätä on tarkoitus testata lauantaina pitemmällä vedolla, totesi Bautista.
Seuraavat sijat menivät puolestaan Yamahan satellittitiimin kuljettajille Cal Crutchlowille ja Andrea Doviziosolle. Heidän eronsä kärkeen kirjattiin 0,348 ja 0,493.
Yllätysmies löytyi myös viidenneltä sijalta. Pramac-tiimissä ajava Hector Barbera oli perjantain kiireisin Ducati-kuljettaja reilun puolen sekunnin erolla Lorenzoon.
Edellisessä osakilpailussa Le Mansin märällä radalla toiseksi yltänyt Ducatin tehdastiimin Valentino Rossi sai tyytyä vasta 12. sijaan 1,438 sekuntia pohjista.
Rossi oli päivän hitain Ducati-kuljettaja joutuen päästämään Barberan lisäksi edelleen tallikaverinsa Nicky Haydenin ja Cardion-tiimin Karel Abrahamin.
Päivä ei ollut sijoituksellisesti paras mahdollinen Hondan tehdastallillekaan. Katalonian GP:n voittoa puolustava ja sarjassa toisena majaileva Casey Stoner oli kuudes ja Pedrosa kahdeksas.
Stoner oli nopein aamun harjoituksessa kovemmalla renkaalla. Tuo rengasvalinta on käytännössä ainoa oikea sunnuntain kilpailuun, jos keli jatkuu samanlaisena.
– Moni ajoi jälkimmäisen harjoituksen pehmeällä renkaalla ja kuin aika-ajossa. No, se oli heidän valintansa, totesi Stoner rauhallisesti.
Stoner sai tunnustaa Lorenzon 0,676 sekuntia nopeammakseen. Pedrosa jäi puuolestaan Stonerista kymmenyksen.
Mika Kallio oli Moto2-luokassa Suter-pyörällään kahdeksas ja Niklas Ajo KTM:llä Moto3-luokassa 21:s.
Barcelona, Espanja.
MotoGP-luokan 5/18 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):
1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 1.42,099
2. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 0,207
3. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,348
4. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,493
5. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team Ducati + 0,540
6. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 0,676
7. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 0,703
8. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,771
9. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 0,844
10. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 0,958
11. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati + 1,216
12. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 1,438
13. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 2,639
14. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 2,672
15. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini FTR + 3,532