Lorenzo hämmästytti kilpakumppaninsa ja itsensä jo aamun harjoituksessa ajalla 1.55,746, mutta se oli siis sittenkin vasta pelkkää esimakua tulevasta.
– Rehellisesti sanottuna odotin, että tuollaisella ajalla saavutetaan myös paalupaikka, mutta toisin kävi. Minulla oli aika-ajossa raju yritys kaatumisen uhallakin. Olen ylpeä kierrosajastani. Ei se ollut vieläkään aivan täydellinen kierros, mutta varmasti urani yksi kaikkien aikojen parhaista, latasi Lorenzo.
Kaksi edellistä osakilpailua voittanut Marc Marquez oli hänkin Hondallaan mainiossa vauhdissa, eikä tule päästämään Lorenzoa helpolla sunnuntain kisassa.
Marquez lunasti kakkosruudun sittenkin vain 74 tuhannesosaa Lorenzon takana.
– Pistin 100 prosenttia peliin ja olen tyytyväinen tähän sijoitukseen. Ylsin jo lähemmäs Jorgea, mutta en vielä aivan riittävästi. Sunnuntain kisassa kuitenkin kaikki on mahdollista, myhäili Marquez.
Launtain tyytyväisin mies taisi kuitenkin olla sarjaa johtava Lorenzon tallikaveri Valentino Rossi, joka toteutti tavoitteensa nousemalla session lopussa kolmanneksi ja samalla eturiviin.
– Erittäin, korostan erittän tärkeä lähtöpaikka. Jorge ja Marc ovat äärimmäisen nopeita. Heitä olisi mahdotonta saavuttaa taaempaa. Olen luottavainen. Minulla on hyvä vauhti ja pyörän säädöt ovat kohdallaan, iloitsi Rossi.
Lorenzosta 0,363 sekuntia jääneelle Rossille tämä merkitsee vasta kauden toista eturivin lähtöpaikkaa.
”Tohtorilla” riittää paljon hyviä muistoja Brnosta. Niiden joukkoon lukeutuu 19 vuotta sitten saavutettu uran ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto.
Kauden 11. MM-osakilpailun kakkosriviin rullaavat Ducatin tehdastiimin Andrea Iannone ja Andrea Dovizioso, sekä jälleen kerran Tech 3-tiimin Yamahalla väkevästi säväyttänyt Bradley Smith.