Niinpä muutama suomalainen lähti hakemaan ajomahdollisuuksia ulkomailta. Trio Mats Järf, Janne Vilponen, Jouni Seppänen leireili viime viikonloppuna Funäsdalenissa Ruotsissa. Antti Aakko puolestaan kotiutui viime viikolla kahden viikon ajoleiriltä Venäjän Slobodskojsta.
– Hyvä oli päästä ajamaan, pääsi hakemaan tuntumaa ja testaamaan pyörää. Harmi, että ei päästy Ylitorniolla leireilemään, mutta minkä näille säille mahtaa. Vähän oli meillä epäonneakin matkassa. Järfillä meni ensimmäinen päivä piloille vaihdelaatikko-ongelmien vuoksi. Vilponen puolestaan kaatui rajusti, kun kuljettaja kaatui edellä ja Janne ei ehtinyt väistää. Itsekin kaaduin, kun takarengas puhkesi ja siitä menin nurin. Mutta jospa ne tekniset viat ja kaatumiset olisi nyt jätetty tänne leirille, eikä niitä enää kauden mittaan vastaan tulisi, kertoi Seppänen.
– Kaikkinensa leiri oli hyvä, sai ajaa paljon ja ajettua pyörää sisään. Nyt kelit on kuitenkin joka puolella niin lämpimiä, että seuraavaa ajomahdollisuutta voi joutua odottamaan, jatkaa Seppänen.
Aakko hyvässä vauhdissa
Suomalaista jääspeedwayta viimeisen vuosikymmenen hallinnut Aakko leireili kahden viikon ajan Venäjän Slobodskojssa. Viime kausi jäi Aakolta loukkaantumisen vuoksi lähes kokonaan väliin. Aakko oli kuitenkin leirillä hyvässä vauhdissa ja voitti vielä maksimipistein leirin päätteeksi ajetun kaksipäiväisen kilpailun.
– Hyvältä ajo tuntui, ihan kun taukoa ei olisi ollutkaan. Paikat vaan tuli kipeäksi, siitä sen lähes vuoden ajamattomuuden huomasi. Kisassa kaikki pelasi hyvin. Tosin se nyt vaan oli leirikisa, ei siinä sen ihmeempää. Välillä oli Venäjälläkin lämmintä säätä, mutta leiri saatiin vietyä hyvin läpi ja kaikki pelasi, totesi Aakko.
– Nyt pitäisi saada paljon kisoja alle, jotta saadaan mies ja pyörät iskuun. Viime vuoden kalusto on käytössä, eipä se ehtinyt viime vuonna juurikaan kulua. Kolmannen pyörän olen hankkinut, joten ajoa pitäisi saada paljon jotta kaikki saadaan kohdalleen. Minulle parasta harjoitusta on kilpailut. Siinä se tosi tilanteessa nähdään, missä iskussa mies ja kalusto on, jatkoi Aakko.
– Ruotsin Elitserienissä ajan Strömsundin joukkueessa. Tammikuussa pitäisi sarjan pyörähtää käyntiin, toivottavasti kelit viilenee, jotta päästään ajamaan.